perjantai 20. maaliskuuta 2015

China Glaze Dashboard Dreamer

Niin kuin jo aikaisemmin mainitsin, hankin China Glazen uudesta Road Trip -kokoelmasta kolme lakkaa, jo aiemmin esittelemäni Pack Lightlyn ja More To Exploren sekä sitten tällä kertaa vuoronsa saavan Dashboard Dreamerin.


Dashboard Dreamer on vaaleansininen lakka hailakan pinkkinä ja kultaisena hohtavalla shimmerillä. Shimmer ei ole kovin voimakas, mutta näkyy kuitenkin jonkin verran varsinkin auringonvalossa.  Lakka vaati kolme kerrosta täyteen peittävyyteen, mutta levittyi kuitenkin tasaisesti, joten ihan helppo lakattava. Valitettavasti en saanut kaunista shimmmeriä näkyviin kuviin saakka, tosi harmi, sillä se on aika jännän väristä. Mä en oikein osaa kuvailla shimmerin väriä, siinä kun tosiaan näkyy selkeästi hailakan pinkkiä, mutta sitten myös kultaa ja näiden sekoituksesta taas tulee hieman persikkainen. Nätti joka tapauksessa. Kamera päätti myös tehdä mulle taas tollaset lobster-sormet, mutta ei, en ole edelleenkään keittänyt niitä :D


Koristeluiksi valitsin taas Born Pretty Storen strasseja, ovat niin helppoja lätkiä kynsille. Laitoin niitä eri kokoisina keskisormiin ja nimettömiin ja sitten tadaa - leimasin taas! Mulla alkaa selkästi pikkuhiljaa olla hermoja leimausharjoittelua varten. Leimasin siis pikku- ja etusormiin Konadin valkoisella lakalla tuollaiset ohuet chevron-kuviot. Leimauslaattana hehe 05. Pikkurillin leima venyi ja paukkui miten sattuu, mutta ei se ole niin justiinsa ;)

Vaikka tämä lakka on nätti, niin silti aloin pohtimaan että onkohan ihan tällainen baby blue mun väri kuitenkaan. Tavallaan tykkään mutta sitten kuitenkin vähän vierastan. Pullossa tällaiset lakat näyttää aina kauniilta, mutta sitten kynsillä ei enää niinkään. Noh, testailu jatkukoon, katsotaan josko joskus tulisin johonkin tulokseen.


Kynsillä:
  • Trind Nail Repair
  • China Glaze Dashboard Dreamer
  • Konad valkoinen leimauslakka
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka
  • Born Pretty Store strassit (saatu)

Aurinkoista viikonloppua!

12 kommenttia:

  1. Aivan ihanat! Just täydelliset koristelut tuolle lakalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Roosa! Kiva kun tykkäät koristeluista :)

      Poista
  2. Tätä mäkin olen kuolannut jo ilmestymisestä asti. En ole vielä saanut hankittua, koska... ei aavistustakaan :). Ehkä se on vähän sama kuin sulla, että tuo shimmer kiinnostaa ihan kamalasti ja pullossa tää on varmaan superihana, mutta kynsillä babyblue on aina sitten vähän pliisu. Nämä sirot valkoiset leimat sopii kyllä erittäin hyvin lakkaukseen. Hyvin oot saanut ne onnistumaan, itse olen käsi ohuiden viivojen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä mä melkein sanoisin että pullossa kivempi kuin kynsillä, mutta sitten taas toisaalta juurikin auringonpaisteessa shimmer tulee kynsilläkin voimakkaasti esiin. Muiden kynsillä ihastelen aina vaaleansinisiä lakkauksia, mutta sitten omilla kynsillä vähän blaah... Mutta kaunis tämä on enivei :) Kiitos Malle! ^_^

      Poista
  3. Nätin värinen lakka! Mutta mietin aina kannattaako näitä ostaa kun tuo sininen on kuitenkin harvemmin käytettävä lakkaväri :) mutta hienot kynnet teit, en saisi minäkään noita leimoja aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nätti tämä on, mutta ei ehkä mikään must, jos ei siniset muuten hirveästi nappaa. Kiitos paljon Taina! Mä oon kyllä ihan varma että sulta onnistuisi nämä leimat ihan mennen tullen ;)

      Poista
  4. Tosi jännän värinen lakka, mä tykkään tästä väristä kyllä ja kun siinä on vielä shimmeriä mukana niin näyttää varmasti suorassa auringonvalossa upealta. Nythän se aurinko paistaakin kivasti :).

    Leimaukset ovat onnistuneet hienosti ja noi strassit kruunaavat lakkauksen. Tosi makeat kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shimmer tekee tästä lakasta omanlaisensa, olisi tietysti kiva jos se vaan näkyisi hieman voimakkaammin :) Kiitos Tintti ihan super paljon jälleen! Sulta on kiva saada palautetta leimoista kun hanskaat homman täydellisesti ^_^

      Poista
  5. Oih, nämä on tosi kauniit lakkaukset :)

    VastaaPoista