maanantai 11. toukokuuta 2015

#ablecs15 Week 12: Out Of The Comfort Zone

Palataanpa taas ablecs15 -haasteessa hieman taaksepäin, tarkemmin toissaviikolle. Sain Born Pretty Storesta testiin tämän iiihanan leimauslaatan ja yhtä kuviota oli heti päästävä testaamaan. Mikä tästä tekee sitten haasteeseen sopivat lakkauksen? No tunnetusti leimaaminen ei ole varsinaisesti mun lempipuuhaa (mikä kyllä saattoi heiman muuttua tämän laatan myötä) ja ennen kaikkea leimasin kaikki kynnet! Yleensä silloin kun uskallan leimausvälineisiin koskea, leimaan vain pari kynttä per käsi tuskan määrän minimoimiseksi. Tämä kaunis kuvio oli kuitenkin saatava kaikkiin kynsiin.


Olen tätä kyseistä leimaa ihastellut jo aikaisemmin joissain blogeissa joten pitihän sitä itsekin päästä testaamaan. Kuva nousi laatasta leimasimeen vaivatta ja muutenkin toimi moitteetta, joten olen erittäin tyytyväinen. Jos ja kun kuviossa näkyy pieniä virheitä, niistä ei voi syyttää kuin kokematonta leimaajaa :)


Lakkasin ensin kynsilleni pari kerrosta Orlyn upeaa hololakkaa Miss Conductia. Lakassa on kohtalaisen voimakas holoefekti, mutta valitettavasti kuvissa se ei näy, sillä kuvat on otettu pilvisenä päivänä varjossa. Lakka myös peittää erinomaisesti, yhdellä kerroksella saa lähes peittävän lopputuloksen pitkiinkin kynsiin ja toinen kerros viimeistelee lakkauksen.

Leimalakkana on aina yhtä loistavasti toimiva Dependin hopea 223. Toimi tälläkin kertaa moitteettomasti eikä levinnyt päällyslakasta, niin kuin jotkut lakat mulla tuntuu tekevän.



Nimettömään lisäsin vielä pieniä hopeanvärisiä niittejä, nekin on saatu BPS:lta, mutta niistä lisää myöhemmin. Mielestäni ne sopi tuohon kivasti ja toi vähän vaihtelua muuten keskenään samanlaisiin kynsiin. Huomaa kyllä että olen hurahtanut skitteletteihin kun mun on niin vaikea olla lakkauksilla, jossa kaikki kynnet on koristeltu samalla tavalla.


Tässä vielä saamani laatta, kuva on tuo ylärivin toinen vasemmalta. Olen tästä laatasta testannut jo toistakin kuvaa ja se leimasi yhtä hyvin. Ilmeisesti tästä laatasta on kuitenkin ollut liikkellä myös sellaista erää josta kuvio ei tahdo nousta leimasimeen, joten onnekseni mulle osui tämä loistavasti pelittävä yksilö.

Tässä vielä -10% alennuskoodi jonka voi hyödyntää vaikkapa tähän laattaan tai muuhun kynsikoristelukamaan! :)


Kynsillä:
  • Ciaté Underwear Base Coat
  • Orly Miss Conduct
  • Depend 223
  • Leimauslaatta BP-003*
  • niittejä*
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka

Leimagurut, antakaa tuomionne! :D

*) Tuotteet saatu testiin Born Pretty Storelta. En hyödy linkeistä tai niiden klikkaamisesta millään tavalla.

13 kommenttia:

  1. Kaunis lakkaus ja leima on ihastuttava, harmi että toi laatta tai ilmeisesti useampikin heidän laatoistaan eivät ole tasalaatuisia, niissä on kuitenkin ihan super kivoja kuvioita :) Nätti kokonaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sole! :) Joo tosi harmi ettei laatat ole tasalaatuisia, luulisi laskevan myyntiäkin aika reippaasti kun asiakkaat ei voi tietää saavatko toimivaa tuotetta.

      Poista
  2. Kiva, että sain toimivan version laatasta! Mä halusin tän laatan juuri tämän kuvion takia, mutta ei sieltä mitään nouse :(. Upea tuo Orlyn holo ja onnittelut, että sait hillittyä itsesi ja laitettua saman leiman joka kynnelle. Tosi kaunis lopputulos :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi ettei se sun laatta toimi :( Voisitkohan saada uuden tilalle? Kiitos Malle super paljon <3 Oon iloinen että sain leimat onnistumaan ja todella, laitoin ne vielä joka kynnelle! :D

      Poista
  3. Aivan upeat leimat! Leimausrajat on tarkat kuin mikä eikä reikiä tai suhruja näy missään :). Ja Miss Conduct on upea ilmestys, täytyypä kaivaa se itsekin naftaliinista ja sutia kynsille tässä joku päivä. Onneksi sun BPS:n laatta toimii. Born Pretty Storen laatoissa on se ikävä puoli että ne joko toimii tai sitten ei. Tuossa käyttämässäsi leimauslaatassa on tosi kivoja kuvioita, mutta en tiedä uskallanko tehdä tilausta jos sattuu taas osumaan kohdalle laatta josta kaikki kuviot ei vaan nouse millään laatalta leimasimeen saati kynsille asti.

    Mutta joka tapauksessa - ihana lakkaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jättiläiskiitos Tintti! Ihanaa saada palautetta kaltaiseltasi leimamestarilta ^_^ Mä olin kyllä aika tyytyväinen näihin itsekin kun kerrankin pahimmat kämmit jäi välistä. Tuo Orly on todella kaunis lakka ja pääsee kynsille ihan liian harvoin. Mutta kun noita lakkoja on niin pirusti ettei kaikkea pysty käyttämään usein :)

      Joo harmi juttu noiden laattojen kanssa :/ Tämä on tosi kiva laatta ja meni heti yhdeksi mun lemppareista! Toivoisin että kaikki muutkin pääsisi tällä leimailemaan eikä vain taistelemaan susiversioiden kanssa.

      ISO kiitos vielä!

      Poista
  4. Oijoi, mielettömän upea lakkaus! Nuo leimat on onnistuneet järjettömän hyvin ja kokonaisuus on kertakaikkiaan kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, kiitos tosi paljon Nena Sofia ihanasta kommentista! <3 Kiva kun tykkäät ^_^

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon Tinkerbell! <3 Mäkin tykkäsin tuosta niittikynnestä :)

      Poista