lauantai 15. marraskuuta 2014

#ablecaw14 Week 9: Sparkle

Haasteena siis tällä kertaa Sparkle, Kimallus. Sanasta kimallus tulee ensimmäisenä mieleen glitter, paljetit, strassit ym. säihkyvä. Mulle tuli mieleen myös kullan kimallus ja päätinkin toteuttaa haastekynnet vähän hienovaraisemmalla kullan kimalluksella. Aidolla sellaisella, nimittäin käytin tähän lakkaukseen OPIn Pure 18K White Gold And Silver Top Coatia. Lakkaus oli taas ollut kynsilläni jo muutaman päivän kun otin kuvat, koska valon puute. Olivat onneksi vielä ihan hyvässä kunnossa :)


Päädyin ranskalaiseen manikyyriin ja jostain syystä näistä tuli mulle mieleen kasarihäät :D Kasarihäät on kyllä mielikuvana jotakin todella kamalaa, eikä nämä musta kamat ole, mutta jostain tuollainen ajatus mulle tuli, enkä enää pääse siitä eroon.

Lakkasin ensin pohjalle pari kerrosta OPIn Bubble Bathia, jonka jälkeen tein valkoisen kärjen Gina Tricotin Whitella. Mulla oli ajatuksena tehdä tuo ranun valkoinen osa niin että se on hieman toispuoleinen, vähän niin kuin vinoranskis, mutta toteutus ei kyllä ihan vastannut ajatusta. Näyttää siis edestä päin aikalailla ihan tavalliselta ranulta.


Kun ranu oli valmis, lisäsin sen päälle pari kerrosta tuota OPIn kultahitulalakkaa. Lopuksi lisäsin vielä kaikkiin kynsiin tuollaiset tumman violetit siirtokuvat. Siirtokuvat käyttäytyivät oikein mallikkaasti, mutta noiden ruusujen reunoilla on ärsyttävät valkoiset osiot. Ei ole vissiin kohdistus mennyt ihan nappiin tai jotain.



Kynsillä:
  • Ciaté Underwear Base Coat
  • OPI Bubble Bath
  • Gina Tricot White
  • OPI Pure 18K White Gold And Silver Top Coat
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslaka
  • siirtokuvia

Mitä sulle tulee näistä kynsistä mieleen?

6 kommenttia: