tiistai 4. marraskuuta 2014

#ablecaw14 Week 8: Tape 'Em

Teippimanikyyriä olisi tarjolla näissä seuraavissa haastekynsissä. Näistä mulla ei olekaan juuri kerrottavaa, kun koristelutkin pysyivät hyvin yksikertaisella ja simppelillä linjalla.


Lakkasin ensin kynsiin pohjalle pari kerrosta Lumenen nudelakkaa, Pilvipoutaa. Kun lakka oli kuivunut, pääsin siihen hermoja raastavaan osaan; kynsiteippien asetteluun. Toisaalta tuollainen tarkka näpertely on ihan hauskaa, mutta kun tarpeeksi monta kertaa joutuu teipin irrottamaan kynneltä ja laittamaan uudestaan, alkaa olla kärsivällisyys koetuksella :D Siksi teinkin vain keskisormeen tuollaisen vähän enemmän näpertelyä vaativan kuvion ja muissa kynsissä menin sieltä mistä aita on matalin, haha! Toisena lakkana tässä on Color Clubin Peace, Love and Polish.


Pikkurilliin ja peukaloon tein samaisilla lakoilla liukuvärin.
Sanoisin että ehdottomasti kynsivinyyleillä teippailu on enemmän mun heiniä. Jotenkin niiden kanssa olen kärsivällisempi. Ne eivät elä omaa elämäänsä vaan asettuvat aika mukavasti sinne minne on tarkoituskin.
Mutta tässäpä oli tämän viikon ensimmäiset haastekynnet. Toisetkin olisi jo valmiina, mutta saa nähdä kehtaanko julkaista niistä hämärässä otettua kuvaa.


Kynsillä:
  • Trind Nail Repair
  • Lumene Pilvipouta
  • Color Club Peace, Love and Polish
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka 
 

16 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän kauniit kynnet! Täydelliset värit ja toi teippailu muistuttaa art decoa kauniisti :). Tahtoo matkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon Malle! Kieltämättä tästä lakkauksesta tulee art deco -vibat, en tajunnutkaan ennen kuin mainitsit :) Ja hei, matki pois vaan! ^_^

      Poista
  2. Yksinkertaisella ja simppelillä tekniikallakin saa aikaan kaunista jälkeä, nää on ihanat lakkaukset ^.^

    VastaaPoista
  3. Tosi upeat! Teipattu kuvio on jo itsekseen tosi hieno, mutta liukuväri kruunaa koko homman :)

    VastaaPoista
  4. Voi että kun on upeat! Miten saitkaan nuo teippaukset noin täydellisiksi D: Muutenkin todella taitava olet, aivan ihania kynsiä täällä! Liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti Nena Sofia, kiitos paljon! <3 Ja tervetuloa blogiini, toivottavasti viihdyt mun kynsiräpellyksien parissa! ^_^

      Poista
  5. Tosi kauniit! Muhun jotenkin iski varsinkin tuo pikkusormen liuku, ihanan herkkä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Helmi! Liukuvärjäys on yks mun lemppari lakkaustyyleistä :)

      Poista