torstai 27. marraskuuta 2014

Living Dead

Nyt meinaa tämä blogiparka jäädä ihan vaille huomiota. Mä olen ollut viime lauantaista lähtien aivan karmeassa flussassa, hengityselimeni sanovat varmaan kohta sopimuksen lopullisesti irti ja äänikin on jäänyt jonnekin matkan varrelle. Olen ollut työpäivien päätteeksi niin puhki, ettei blogin kirjoittaminen ole ollut vaihtoehto, edes kynsien lakkaaminen ei ole napannut. Mutta eiköhän tämä tästä ala helpottamaan viimeistään viikonloppuna, kun pääsee lepäämään eikä tarvitse raahautua toimistolle.

Nyt otin kuitenkin itseäni sen verran niskasta kiinni, että isken tänne pari kuvaa taannoisesta lakkauksesta.


Halusin lakata Gina Tricotin Shimmer Mintillä, sillä en ole käyttänyt sitä pitkään aikaan. Lakkasin sillä pikkurillin, etusormen ja peukalon kokonaan, nimettömään ja keskisormeen tein ranskalaiset. Olen tehnyt tällä tyylillä kynnet ennenkin, mutta aikaisemmat on onnistuneet vähän paremmin. Näissä oli ehkä vähän liikaa loppujen lopuksi tavaraa, olisi varmaan kannattanut koristella vain nuo ranskiskynnet.


Tein siis valkoisen lakan ja dotting toolin avulla ranskiksiin tuollaset kukat, niiden alle laitoin ensin hieman H&M:n glitterlakkaa. Muihin kynsiin laitoin tuota glitteriä vähän reippaammin ja lisäsin niihin vielä swarovski-strassit. Siinäpä se lyhyesti :)


Kynsillä:
  • Trind Nail Repair
  • OPI Bubble Bath
  • Gina Tricot Shimmer Mint
  • H&M Prim & Proper
  • Glisten & Glow HK Girl Top Coat

Sellaista tällä kertaa. Toivotan jo tässä vaiheessa kaikille hyvää viikonloppua! :)

11 kommenttia:

  1. *huokaus* Niin kauniita nämä sun lakkaukset aina! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos Roosa tuhannesti ihanasta kommentistasi! <3

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa viikonloppua, toivottavasti flunssasi on jo hellittänyt. Vähänkö hienot ja siististi tehdyt nuo dotting tool -kukkaset! Ja muutenkin tosi kauniit lakkaukset olet jälleen sutinut kynsille :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on jo melkoisesti hellittänyt, edelleen "pää tukossa", mutta kuumeista oloa ei enää ole :) Ja kiitos tosi paljon Tintti!

      Poista