maanantai 23. maaliskuuta 2015

Itseltä matkittua

Joo, tiedän, taas siniset kynnet mutta kun en voi itselleni mitään. Mulla on ollut jo pitkän aikaa ideat niin hukassa, että jos tekee mieli käyttää jotain tiettyä lakkaa niin sitten käytän. Vaikkakin blogi täyttyisi sinisistä kynsistä. Miten muuten teillä muilla blogin omaavilla on asian kanssa, mietittekö joskus ettei taas viitsi lakata värillä x tai käyttää jotain koristelutyyliä, koska haluaisi blogiin vaihtelua? Mä mietin välillä noin vaikka sehän on ihan hölmöä. Mullahan on tämä blogi siksi että jaan täällä mun harrastukseen liittyviä asioita, en siis lakkaa kynsiä blogia varten. Mutta aiheeseen.


Siinä sitä sinistä nyt olisi. Mä itseasiassa matkin omia tekeleitäni, eli tämän lakkauksen nimettömiä. Tuo teippi-strassi yhdistelmä oli niin kiva noissa aikaisemmissa kynsissä, niin ajattelin sitten tehdä näihin jotain saman tyyppistä. Lakkana Diorin ihana Saint-Tropez. 


Saint-Tropezia on kaikissa kynsissä kaksi kerrosta. Jälleen levittyi paksuhkosta koostumuksesta huolimatta oikein mainiosti ja peitti jo yhdellä kerroksella tosi hyvin, toisella kerroksella ei tarvinnut kuin paikata pientä raidoittumista. Lakan oikea sävy on hieman "dusty" (en keksi järkevää suomennosta) eikä todellakaan noin kirkas kuin kuvissa. 


Koristeina on siis yksikertaisesti keskisormen ja nimettömän ulkoreunoissa hopeaa ohutta teippiä, jonka päälle asettelin erilaisia koristeita, kuten neliönmallisia niittejä, eri värisiä strasseja ja minikokoisia hopeisia palloja. 

Nämä kynnet on mun mieleen tosi paljon, vaikkei näissä mitään erikoista olekaan. Kivojen kynsien teko ei aina tarvitse olla hirveän vaivan takana :)


Kynsillä:
  • Trind Nail Repair
  • Dior Saint-Tropez
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka
  • hopeaa teippiä
  • strasseja, niittejä
  
Joko olette saaneet tarpeeksenne mun sinisistä lakkauksista? Mahdollisesta yliannostuksesta huolimatta, mukavaa alkanutta viikkoa! :)

17 kommenttia:

  1. Sinistä, turkoosia, vihreää vaan lisää... ^_^

    VastaaPoista
  2. Lisää sinistä vaan, sininen lakkauskiintiö ei voi tulla koskaan täyteen :). Ihanat turkoosit kynnet ja teippistrassikoristelu on kaunis!

    Usein tulee mietittyä että pitäis koristella kynnet jollain muulla tavalla kuin leimaamalla ihan sen takia ettei blogissa olis aina vaan leimausta. Mutta jos kerta haluan leimailla niin sitten leimaan. Mun blogi saa olla mun näkönen eli vahvasti leimailupainotteinen :).

    Ja se on kiva että sun blogi on sun näköinen, joten kannustan lakkailemaan kynsiä ihan fiiliksen mukaan :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tintti! Onneks täällä on sinisen puoltajia :)

      Monihan lukee varmasti sunkin blogia just leimausjuttujen takia, mun blogia vaikkapa skittlettekoristeluiden takia ja jonkun toisen bogia ehkä käsinmaalauksen vuoksi. Onhan se toisaalta kiva että blogi on kirjoittajansa näköinen. Mut itse sitä jotenkin helposti sortuu ajattelemaan että PITÄISI tehdä niin tai näin, vaikkei oikeasti pidä yhtään mitään.

      Ja kiitos vielä lakasta, se on IHANA! Hehkutin sitä töissä työkavereille, kotona miehelle... Ehkä seuraavaksi hehkutan sitä täällä blogin puolella niin ei tarvitse ei-lakkaajien kärsiä :D Ja oli tosi kiva nähdä!!

      Poista
  3. mä niin tunnistin itseni tuosta postauksen alun tekstistä :D koko ajan tekisi mieli leimata mutta sitten blogissa olisi pelkkää leimurointia joten koitan saada jotain muutakin kynsille! ja sitä paitsi jos koko ajan leimaan saatan unohtaa muut koristelutyylit... :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkuin Tintille tuossa yläpuolella kirjoitin, lukijana on oikeastaan vain kiva että blogi näyttää kirjoittajaltaan :) Joku tekee hienoja leimauksia ja toinen jotain muuta!

      Poista
  4. Ihan oikein, että teet sitä mikä tuntuu hyvältä! Kynsitaiteilu on sun harrastus ja blogi tapa jakaa harrastus muiden kanssa. Blogista ei saisi tulla itse tarkoitus. Mullakin menee usein vähän vinksalleen, kun mietin esim. kipeenä, että nyt pitäisi tehdä blogia. Pitää aina muistuttaa itseään, että kynsien lakkaamista tehdään koska se on kivaa ja jos tulee kivat kynnet niin ne voi jakaa blogissa. Mä lukisin sun blogia vaikka kaikki kynnet olis sinisiä ja koristelut samantyylisiä :). Nämäkin on taas niin herkut että <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on! Mäkin mietin monesti kipeenä tai esim. ulkomaanreissujen aikana et hitto kun pitäis päivittää blogia mutta kun ei jaksa tai ehdi. Ihan hölmöä.

      Ja kiitos Malle ihanainen, niin nätisti sanottu että tää lämmittää sydäntä pitkään <3

      Poista
  5. Ihanan simppelin siistit siniset! Me like. Ehkä sitä itsekin seuraavissa kynsissä käyttäs sinistä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Prunella! Kiva että tykkäät ja vielä kivempaa jos nämä inspiroivat sua lakkaamaan sinisellä ^_^

      Poista
  6. Nää on ihan törkeen hienot! :) ja komppaan edellisiä, tää on sun blogi ja täällä on just sellaisia kynsiä kuin sä tykkäät tehdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos super paljon! :) Ja olet oikeassa, näin se juuri on, täytyy vaan itsekin muistaa tämä :)

      Poista
  7. Pöhpöh, senkuin lakkaat menemään vain sillä mikä omalta tuntuu! Ei niitä upeita lakkauksia väkisin väännetä :) Ja hei, nää kynnet on aivan huiput, siis nimenomaan upeat! Tykkään itse kovasti juuri tällaisista turkooseista lakoista ja tuollaisista strassirykelmistä, voisin siis vaikka pölliä nämä sormenpäät vallan mielelläni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on!

      Mäkin tykkäsin näistä tosi paljon. Turkoosi lakka ja strassit - ei voi ihan pieleen mennä :D Kiitos hirmuisesti!

      Poista