perjantai 14. elokuuta 2015

Ranskisvinyylit testissä

Ihanaa perjantaita kanssalakkaajat! Mä en ehdi kovasti nyt kirjoittelemaan sillä mulla on noin tuhat ja yksi asiaa tekemättä, joten mennään suoraan asiaan. Tilasin Mi Nails -verkkokaupasta Mi Vinyls -kynsivinyylejä testiin, sillä haluan ehdottomasti kannattaa suomalaista ja Mi Nails on ensimmäinen suomalainen omia vinyylejä tarjoava yritys. Mun on jo pitkään pitänyt hankkia rankalaiseen manikyyriin tarkoitettuja vinyylejä ja nyt sitten tuli hommattua.


Tarjolla oli sekä suorempia että kaarevampia malleja ja ostinkin testiin molempia. Tässä lakkauksessa käytin kaarevampia ja vitsit kun niillä saikin kauniin ranskiksen aikaiseksi. Vinyylit toimivat hyvin, tarttuivat napakasti kynnen pintaan, mutta irtosi kuitenkin hyvin ilman kynnen tahmaamista tai muuta ikävää. Kannattaa kuitenkin varmistaa että pohjalakka on varmasti kuiva, sillä nämä ottaa tosiaan aika hyvin kynnen pintaan kiinni ja jos alla oleva lakka ei ole aivan kuiva, luulen että lähtee vinyylin mukana irti. Oikein hyvä tuote mun makuun ja varmasti ostan jatkossakin! :)


Lakkauksen pohjalla on pari kerrosta Essien Sugar Daddya ja itse ranskislakkana Essencen ihana Indian Summer. Ostin tuon lakan Kroatian matkalta ja lakkasin sillä jo siellä ensimmäisen kerran. Tosi kaunis lakka ja mun mielestä sävyssä on vähän kaikkea; korallia, pinkkiä ja persikkaa. Raskiksessa tämä ei tosin toiminut ihan parhaalla mahdollisella tavalla, sillä koostumus on hieman paksu ja "tahmainen" ja joissain kynsissä reunasta ei tullut ihan siisti. Seuraavalla kerralla osaan valita sitten vähän juoksevamman lakan vinyyleiden kanssa.

Koristeluiksi lisäsin kaikkien kynsien ulkoreunaan hieman mun lemppari-glitteriä, Essien Set In Stonesia. Lopuksi leimasin A59-laatasta tuollaiset ööh.. lehtikuviot (?) nimettömiin ja keskisormiin, mutta siinä tein kyllä virheen. Leimajäljestä tuli epätasainen ja reikäinen koska alla on tuota glitteriä, mutta se ei mua niin haittaa, ongelma on ennemminkin se että kohdistus meni päin mäntyä. Mutta näillä mennään ja muuten lakkaus on mielestäni tosi nätti.


Kynsillä:
  • Essie Sugar Daddy
  • Essence Indian Summer
  • Essie Set In Stones
  • Konad valkoinen leimauslakka
  • A59 -leimauslaatta
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka

Mä lähden viikonlopuksi länsirannikolle mökkeilemään, joten ei muuta kun rentouttavaa viikonloppua teillekin! 

P.S. Kynsivinyylejä vai kynsivinyyleitä aarhg?? :'D

26 kommenttia:

  1. Todella upeat kynnet, kerrassaan uskomattoman kauniit ❤️

    VastaaPoista
  2. Wautsi! Munkin pitää ilmeisesti hankkia näitä kaarevampia vinyyleitä/-lejä :). Ne tavalliset ranskistarrat ei asetu oikein nätisti, kun geelikynsi on niin kaareva. Mä en vaan ikuna saisi näin nätisti kaikkiin kynsiin aseteltua vinyylejä samaan kohtaan. Just nimittäin kiroilin näiden kanssa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa hankkia, näillä sai niin nätin kaarevan lopputuloksen mitä ei vapailla kädellä saa :) Näiden asettelu oli ihan helppoa eikä oo mitään epäselvyyttä ettetkö sais näitä aseteltua nätisti. Kiitos Malle! ^_^

      Poista
  3. Todella kauniit kynnet! Nämä on taas niitä "osaisinpa minäkin" -kynsiä. :) Pitäisi kokeilla vinyylejä, mutta mun ongelma on aina se, etten jaksa odottaa kuivumista ja sitten lähtee lakat mukana..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule ihan varmasti osaisit, vinyyleillä rankiksien teko oli tosi helppoo ja kun leimatkin laittaa vaan pariin kynteen, niin on paljon vähemmän tuskaa :D Kiitos tosi paljon Mee!

      Poista
  4. Todella kaunis ranskis :) ihanan kaarteen saa noilla vinyyleillä. Itse teen yleensä vapaallakädellä ja lakan omalla sudilla, tässä on ongelmana se että tuota kaarretta ei saa noin teräväksi tuonne kynnen reunoihin kun suti on kömpelö ja sormi tulee vastaan. En tiedä osasinko ilmaista mitä tarkoitan ymmärrettävästi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiedän just mitä sä tarkoitat! Mulla on ihan sama ongelma. Tää oli eka kerta kun käytin mitään ranskiksen apuna, oon aina ennen tehnyt vapaalla kädellä. Haluaisin tehä tipistä just tälläsen kaarevan, mut eihän se niin onnistu. Mutta näillä onnistuu! :) Kiitos Enail! ❤

      Poista
  5. Upeat kynnet! Hyvä tietää että tuollaisia kaarevampiakin ranskisvinyylejä on saatavilla, koska kaarevampi ranskis on paljon kauniimman näköinen kuin sellainen melko suora. Leimailut ja glitterit sopivat hienosti näihin ranskiksiin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin kaareva ranskis on paljon kauniimpi, harmi vain ettei sitä saa tehtyä vapaalla kädellä. Nyt oon sitten riippuvainen näistä :D Kiitos Tintti! <3

      Poista
  6. Mie sain samaisen lakan tuliaisiksi alkukesästä ja tein myös tällä ranskiksen kynsille :D Vielä en ole kylläkään ehtinyt esitellä niitä kynsiä blogissa...
    Mutta onhan vaan kaunis lakka ja niin ihanat lakkaukset siulla ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, no sepäs sattuma! Jään odottelemaan että julkaiset ne blogissasi :) Tää on kyllä aivan tosi herkullisen värinen lakka. Kiitos paljon Nanne! ^_^

      Poista