keskiviikko 26. elokuuta 2015

Tropical

Kerroin viime postauksessa että hankin MoYoulta uusia leimauslaattoja. Tässä ensimmäinen niillä tekemäni lakkaus. Käytin Tropical 03 -laattaa joka on täynnä mitä ihanimpia trooppisia kukkakuvioita.


Lakkasin nimettömän, keski- ja etusormen Ginan mustalla ja leimasin siihen päälle Konadin valkoisella leimauslakalla. Käytin kaikissa kolmessa sormessa eri kuviota, mutta koska ovat hyvin saman tyyppisiä, sopivat ne hyvin yhteen.

Päätin käyttää näihin leadlight -tekniikkaa eli väritin valkoiset leimatut kuviot OPIn Color Paints -lakoilla. Käyttämäni lakat olivat Primarily Yellow, Chromatic Orange, Pen & Pink, Purple Perspective ja Turquoise Aesthetic. Vihreän sain sekoittamalla Primarily Yellow'ta ja Turquoise Aestheticia. Näistä tuli aika hauskat, joskin hyvin erilaiset kynnet mitä mulla yleensä on :)


Pikkusormen ja peukalon kynsiin lakkasin ensin pari kerrosta viime kesänä ostamaani Kikon keltaista. Tämä on jostain syystä jäänyt korkaamatta ja nyt vuoden jälkeen käytin tätä vasta ensimmäisen kerran. Tosi söpö sävy tuossa kylläkin, vaikkei keltainen kuulukaan mun suosikkiväreihin. Oikea sävy näkyy vain tuossa pullossa, sillä kynsillä on vielä Kikon päällä pari kerrosta aiemminkin mainittua OPIn Primarily Yellow'ta.

Jäin miettimään että olisiko lakkaus ollut kivempi jos nuo kaksi kynttä olisi myös ollut kukkakuvioset tai vaikka ylipäätään tummemmat. Tällaiseksi ne kuitenkin jäi ja ihan makee lopputulos enivei. Ei nämä ehtinyt olla mulla kun yhden illan, ehkä täytyy tehdä uusinta johon teen kaikki kynnet tummansävyisinä.


Kynsillä:
  • Trind Nail Repair
  • Gina Tricot Black
  • Konad valkoinen leimauslakka
  • OPI Color Paints
  • Kiko 355
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka
  
Mitä mieltä olette? Pitäisikö kaikkien kynsien olla samanlaisia? :)

12 kommenttia:

  1. No on kyllä vähän erilaiset kuin sulla normaalisti. Ihanan trooppiset. :D
    Ja ei, ei kaikkien kynsien pidä olla samanlaisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belegwen :) Välillä on kiva kokeilla jotain oman mukavuusalueen ulkopuolelta :)

      Poista
  2. Aivan sairaan hienot!! Mä oon kyllä ihan hurahtanut leadlight-kynsiin. Mun mielestä ei missään nimessä tarvii kaikkien kynsien olla samanlaisia, mutta oot oikeassa siinä, että hieman yhtenäisempi ilme olisi voinut olla, jos peukalo ja pikkusormi olisi olleet tummemmat. Toisaalta tuo keltainen on kyllä ihanan pirteä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkäsin tuosta keltaisesta, mutta vähän jotenkin yhtenäisyys puuttui. Ja vaikka lopputulos oli mielestäni ihan hyvä, niin tosiaan kun ei olleet mulle tyypilliset lakkaukset, ei tuntunut ihan omalta. Kiitos Helmi!! ^_^

      Poista
  3. Ihanan trooppiset kynnet. :D

    VastaaPoista
  4. Omilla kynsillä ei oikein tunnu kotoisalta, ellei kaikki kynnet ole samanlaisia. Muiden kynsillä skittletet ja skittlet ja aksenttikynsilakkaukset näyttävät kyllä hienoilta, kun kokonaisuus pelittää. Ja mun mielestä se pelittää tässä oikein hyvin. Tosin olis hauska nähdä tää sama lakkaus niin että nuo kaks kynttä olis tummemmat :). Joka tapauksessa upeasti koristellut kynnet! Noissa Tropical-laatoissa on niin hienoja kuvioita, että pakko kyllä lähiaikoina laittaa MoYou Londonille tilaus vetämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuin tiedät, mä viihdyn paremmin kuin hyvin eriparikynsissä ja oikeastaan paremmin kuin sellaisissa lakkauksissa, missä kaikki kynnet on samanlaisia :) Tässä vaan tosiaan joku oli pikkuisen mielestäni pielessä, voi olla että kyse oli vaan siitäkin ettei kynnet olleet ylipäätään mulle tyypilliset. Nää Tropical-laatat on ihania ja itseasiassa sain juuri toisenkin sarjan laatan, kun tein vaihtarit erään kynsiharrastajan kanssa ^_^

      Kiitos Tintti! <3

      Poista