maanantai 21. syyskuuta 2015

Valkoinen ranskis ja häämuistoja

Näistä kynsistä tuli vahingossa hääkynnet. Tai siis, sen oloiset, että sopisivat jollekin morsmaikulle hyvin. Jos menisin nyt naimisiin, voisin hyvinkin kelpuuttaa nämä hääkynsiksini. Tämä Maikku on mennyt kuitenkin viisi ja puoli vuotta sitten naimisiin ja silloin mulla kyllä oli kuin olikin valkoinen ranskis :) Lisänä muutamat strassit. Sellaiset oikein perus morsian-kynnet, kyllä te tiedätte. Ne on kuitenkin aina tyylikkäät ja klassiset, eikä varasta sormukselta showta :D En harrastanut silloin vielä kynsikoristelua, joten ystäväni teki mulle geeliranun hääpäivää edeltävänä yönä. Siitä meinas vähän kiirettä pukata ja kaiken hössäkän jälkeen pääsin nukkumaan neljältä aamulla ja kasilta olikin jo herätys. Muistan kyllä olleeni aamulla aivan tajuttoman väsynyt, mutta onneksi päivällä ei ehtinyt enää väsymystä tuntea... Kynnet pysyi kuitenkin matkassa eikä mieskään karannut, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Voi voi, täähän meni nyt ihan vanhojen muisteluksi. Asiaan.


Ranskispohjana mulla ei ole tässä lakkauksessa muuta kuin Trindin Nail Repair -hoitolakka. Tein siis suoraan sen päälle nuo leimat ja laattanahan toimii jo monta kertaa täällä nähty Born Pretty Storen BP-L003. Leimalakkana on Konadin valkoinen.


Ranskiskärjet tein Mi Nailsin vinyylejä apuna käyttäen ja lakkana on hiljattain hankkimani Essencen 33 Wild White Ways. On muuten ihan huippu valkoinen lakka. Kaksi kerrosta riittää tasaiseen lopputulokseen ja sävy on kaunis puhdas valkoinen. Vähän tahmainen ja paksu koostumus, niin kuin Essenceissä usein on, mutta siitä huolimatta erittäin hyvä lakka mun makuuni. Keskisormeen ja nimettömään lisäsin vielä BPS:n pieniä niittejä. Nää on aika nätit vaikka ite sanonkin! ^_^


Kynsillä:
  • Trind Nail Repair
  • Essence 33 Wild White Ways
  • Konad valkoinen leimauslakka
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka
  • Born Pretty Store BP-L003 leimauslaatta*
  • Born Pretty Store niitit*

Millaiset hääkynnet sinulla oli tai millaiset hääpäiväksesi haluaisit? :)

*) Saatu Born Pretty Storelta.

18 kommenttia:

  1. Kauhean kaukaiselta tuntuu ajatus hääkynsistä :D en ehkä laittaisi kynsiä häihin ollenkaan, en osaa sanoa. Nämä kynnet on kuitenkin hienot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi hääkynsien valinta tai muu häihin liittyvä voi olla just niin kaukana tulevaisuudessa kun haluaa tai jättää moiset hommat väliin kokonaan :) Mulle taas oli ja nyt varsinkin olisi aivan ehdotonta että kynnet on laitettu häihin. Samoin meikki ja kampaus kun kerran arjessakin meikkaan päivittäin ja kynnet on aina lakatut :) Kiitos Johanna!

      Poista
  2. Aivan ihanat! :) Tuo leimakuvio on aika monipuolinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Roosa! Joo tuo on yllättävän monipuolinen kuvio ja voi käyttää niin vaaleiden kun tummien lakkojen kanssa ja aina fiilis on ihan eri :)

      Poista
  3. Onpa kyllä hurjan kauniit! ♥ Mä luulen, että sitten tulevaisuudessa kun naimisiin menen, tulee hääkynsien kanssa kriisi, että millaiset niistä oikein haluaisi tehdä :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nena Sofia! <3 Simppelit vaaleat kynnet toimii hääkynsinä aina, sillä "tilaa" kannattaa jättää sormukselle ja mekolle, jotka kuitenkin vieraita kiinnostaa eniten :D Ainakin mua pyydettiin hääpäivänä näyttämään sormuksia moneen kertaan ja olihan se kiva että vieraat katsoi niitä eikä kynsiä. Mutta nämähän on ihan makukysymyksiä :)

      Poista
  4. Ooh, onpa upeat kynnet! ♡_♡
    Mie luulen, että jos joskus alttarille astelen niin kynsillä taitaa olla perus valkoinen ranskis :) Tai sitten räväytän jollain oranssilla ;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen ranskis on aina tyylikäs valinta, mutta yhtälailla vaikka oranssikin käy jos se sopii muuhun kokonaisuuteen :) Kiitos Nanne <3

      Poista
  5. Tosi kauniit kynnet ja sopisivat todellakin hääkynsiksi <3 Mä tässä vielä odottelen kosintaa, vasta sen jälkeen uskallan alkaa suunnittelemaan omia hääkynsiäni :D

    PS. Tässä linkki niihin kolmioniitteihin josta oli puhe :) http://www.ebay.com/itm/271745052168

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei kannata suunnitella mitään häähommia ennen kosintaa, muuten saattaa tulla odottavan aika turhan pitkäksi :D Onneksi nykyään voi nainenkin kosia, vink vink ;D

      Kiitos tuhannesti Sigi sekä kehuista että linkistä! Nyt ebay ------>

      Poista
  6. Aivan ihanat morsiuskynnet, ei ole liian hempeätkään kun noi niitit tuo lakkaukseen särmää. Olispa mulla ollut tällainen lakkaus hääpäivänä! Mun hääkynnet oli kauheat, ja ehkä juuri siitä syystä liitto ei kestänytkään :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Tintti! ^_^

      Oikeen kun tarkemmin miettii, niin kyllä se on niin että yksi kestävän liiton rakennusaineista on ehdottomasti kauniit kynnet hääpäivänä. Jos ei oo kynnet kunnossa niin voiko muukaan olla? :D (hjyymör)

      Poista
  7. Häitä ei taida olla meikäläiselle luvassa, mutta jos olisi niin tämäntyyliset kynnet olisivat hyvinkin mieluisat! Oon ihaillut näitä kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun ihana kommentti, kiitos paljon E-S! <3

      Poista