keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Porokynnet

Koiranpentu on tullut taloon jee! Kaikki on mennyt tosi hyvin, tai itseasiassa yli kaikkien odotusten. Tyttönen ei ole yhtään itkenyt eroahdistusta ja on niin suloinen että pakahdun. Tempperamenttia löytyy ja pelkäänkin onko naapurit jo ihan hermorauniona, sillä Hillalla on tapana oikein vauhdikkaan leikin tiimellyksessa pistää haukuksi. Toki haukku on sellaista suloista vauva-haukkua, mutta onhan tuo kovaa ja kimakkaa :D Toinen on kuitenkin vielä ihan vauva ja uskon haukkummisen helpottavan kunhan vähän kasvaa. Tyyppi on täysin rämäpää ja menee satalasissa koko ajan, kunnes parin tunnin välein sammuu totaalisesti ja vaipuu uneen.

Mutta se koirasta, mä olen jopa ehtinyt lakkaamaan kynteni tämän kaiken häsellyksen keskellä. Teen nyt vähän puoliväkisin joululakkauksia, en millään nimittäin pääse siihen ajatukseen kiinni että oikeasti joulu on ihan nurkan takana. No mutta onneksi tulee joulukynsiä kuitenkin tehtyä, sillä esimerksiksi näistä tuli aika söpöt vaikka itse sanonkin!


Tällä kertaa kynsillä on siis poropaita. Väreiksi valitsin punaisen, valkoisen ja mintun. Lakkasin ensin kaikki kynnet Rimmelin punaisella lakalla. Leimat tein jälleen stamping decal -tekniikkaa käyttäen. Messy Mansionin lakkausalusta on ihan paras tuohon hommaan ja oon ikionnellinen että hankin sen! Mun tekisi mieli käyttää joka lakkauksessa stamping decalseja.


Leiman valitsin MoYou Londonin Festive 04 -laatasta ja kuvion keskimmäisen osan väritin Essencen Thats What I Mint! -lakalla. Kun leimat oli värityksen jälkeen kuivuneet alustalle, nostin ne pinseteillä ylös ja painoin kynnelle. Sitten siistiminen ja päällyslakka ja siinäpä se. Täytyy kyllä myöntää että tein ensin molempien käsien nimettömän, keski- ja etusormen ja vasta seuraavana päivänä peukut ja pikkusormet. Joku karvapallero ei ihan venynyt kaikkiin sormiin samalla kertaa ;D


Kynsillä:
  • Rimmel Heart On Fire
  • Essence Thats What I Mint!
  • MoYou London Festive 04
  • Konad valkoinen -leimauslakka
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka

'Tykkäätkö?

10 kommenttia:

  1. Voi vitsit kun on upeat! Ihan täydellisen suloinen ja kaunis lakkaus, kyllä näillä varmasti kelpasi ♥

    Terkkuja pennulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos Nena Sofia ihanasta kommentista! Kiva kun tykkäät <3

      Hilla kiittää terkuista ^_^

      Poista
  2. No on kyllä hienot!! Punainen ja minttu toimii yllättävän hyvin! Olet nähnyt vaivaa, itse ei aina jaksa ja ihan hävettää :D
    Onpa hienoa jos ei ole eroahdistusta. Hipulla oli ihan hirveä eroikävä pienestä asti. Eikä se mennyt ohi, vieläkin hirmu itku jos pitää yksin jäädä. Ei ole tuhonnut paikkoja siitä huoneesta mihin jää mutta pissisi joka päivä sängyyn. Meidän pitää tehdä hirmu virityksiä ja palkattiin sille pissittäjä. On helpottanut ettei tee niitä protestipissejä mutta itkemään jää kun lähdetään. Nauttikaa pentuajasta vaikka on oli mulle stressaavaa etenkin sisäsiisteyden osalta. Mutta siinä 7-8 kk ikäisenä alkoi olemaan siisti ja nyt 10 kk iässä ei tee enää sisälle .)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina! Päätin tosiaan kokeilla jotain ei niin tavallista väriyhdistelmää ja niin kuin sanoitkin, kivastihan nämä sopi toisiinsa :)

      Tuolla eroahdistuksella tarkoitin muuten eroahdistusta kasvattajaan/emoon/sisaruksiinsa. Yhtään ei ole itkenyt vanhan kodin perään, ei edes ensimmäisenä yönä. Meidän perään kyllä itkee ja maanantaina oliskin edessä eka päivä yksin kotona kun ollaan töissä. Oltiin pennun kanssa tiistaihin asti kotona ja keskiviikosta perjantaihin mun äiti oli vahtina. Meidän piti jättää Hilla jo aikaisemmin kotiin mutta yhden kokeilun jälkeen tultiin siihen tulokseen että parempi äitini tulla meille lapsenvahdiksi. Pelkään jo maanantaita valmiiksi, mietin miten Hilla pärjää ja miten itse pärjään :D Toivottavasti en itke hysteerisenä aamubussissa kun olen juuri joutunut jättämään vauvani yksin kotiin :D

      Poista
  3. Tykkään! Aivan älyttömän upeat kynnet! ♡

    VastaaPoista
  4. katsoin pitkään jo instagramissa ja pitää tänne tulla kertomaan että on mielettömän hienot kynnet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva kuulla että tykkäät!! <3

      Poista
  5. Ihanat poropaitakynnet ja tykkään tosi paljon lakkauksen väreistä! Mukavaa kuulla, että Hilla-hauveli on kotiutunut hienosti ja kaikki on hyvin. Koiranpennuilla riittää kovasti energiaa, siinä on varmasti perässä pysymistä :). Mukavaa joulua sinulle, miehelle ja Hillalle!

    VastaaPoista