maanantai 3. heinäkuuta 2017

Guns N' Roses 1.7.2017

Kuulkaa, kyllä nyt on tämä tyttö onnellinen. Lauantaina pistettiin jalalla koreasti 55 000:n ihmisen kanssa Hämeenlinnassa, kun saatiin the one and only Guns N' Roses vieraaksemme. Mulla oli odotukset todella korkealla, onhan kyseessä ehdoton lempibändini - ja jumankekka kyllä odotukset täyttyivät ja jopa ylittyivät! Show oli aivan upea ja pääsin seuraamaan sitä melkein lavan edestä, huh! Mä en pysty purkamaan itse keikkaa tekstin muodossa tämän enempää, ei näitä fiiliksiä voi kirjoittaa. Mä vaan olen niin onnellinen!

Mutta, kyseessähän onkin kynsiblogi, joten puhutaan siitä. Tein tottakai keikkakynnet ja itseasiassa julkaisinkin ne jo konserttipäivänä instan puolella.


Mulla oli ensin mielessä sellaiset kynnet missä on GNR -kirjainyhdistelmä ja toinen ajatus olin se pyöreä logo. Mutta en jotenkin halunnut ihan niin itsestäänselviä lakkauksia. Halusin jotain sellaista mistä teema tulee selkeästi esille, mutta ei ole mikään valmis logo tai bändin nimi.


Käytin näissä kynsissä leimadecal -tekniikkaa ja näissä on itseasiassa ekaa kertaa tuplat, eli decalit decaleiden päällä. Pelkäsin että lakkauksesta tulee liian paksu tämän takia, mutta onneksi näin ei käynyt.

Pohjalle lakkasin pari kerrosta Gina Tricotin valkoista. Päälle lisäsin ruusuiset leimadecalit, joissa käytin ÜberChicin 6-03 leimauslaattaa, Essencen mustaa leimauslakkaa ja Kineticsin punaista One Night Girliä ja vihreää Sambadromea. Sitten tein vielä nuo ase -decalit jossa käytin ÜberChicin Wild West 01 -laattaa, MoYoun harmaata Silver Fox -leimauslakkaa, Essencen Black is Backia ja Rock My Worldia.

Lopputulos oli sellainen kuin ajattelin ja olen tyytyväinen :)


Kynsillä:
  • Gina Tricot White
  • Kinetics Nails One Night Girl
  • Kinetics Nails Sambadrome
  • Essence Black Is Black
  • Essence Rock My World
  • Essence musta leimauslakka
  • MoYou London Silver Fox
  • ÜberChic Beauty 6-03 -leimauslaatta
  • ÜberChic Beauty Wild West 01 -leimauslaatta
  • Glisten & Glow HK Girl Top Coat

Onko täällä muita konserttikävijöitä?

12 kommenttia:

  1. Sulla on heittämällä ollut hienoimmat kynnet koko keikkayleisöstä! Ihan mielettömät:))

    VastaaPoista
  2. Nää on NIIN upeat!Ei mitkään itsestään selvät, mut näistä arvaa kuiten heti (jos nyt yhtään on perillä Gunnareista) et mistä on kyse :) Just viikonloppuna tuskailtiin kaverin kanssa et tuntuu et ihan kaikki on tuolla keikalla, ku sosiaalisessa mediassa kaikki vaan hehkutti tota :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti Heidi! <3 Keikka oli aivan mahtava, joten hehkuttavat aiheesta :D

      Poista
  3. Mä olin vahvasti hengessä mukana, tuttu seurue lähti keikalle, ja itse pesin pyykkiä kotosalla.. :)

    Näistä tuli kyllä todella komeat!! Et oo suotta nähnyt vaivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon E-S! Toivottavasti ystäväsi olivat tyytyväisiä keikkaan :) Mun tuttavista ainakin kaikki ovat yhtyneet kehuihin :)

      Poista
  4. Näissä on kaikki kohdallaan. Ihan todella hienot!

    VastaaPoista