maanantai 10. heinäkuuta 2017

piCture pOlish Clouds

Mulla on ollut täällä blogissa vähän hiljaista, vaikka luulin että lomalla mulla on aikaa tehdä kynsiä vaikka millä mitalla. Näin ei kuitenkaan ole ollut, joten kun ei ole ollut uusia lakkauksia, ei ole myöskään mitään postattavaa. Mä lähden tänään ulkomaille reissuun eli hiljaiselo jatkuu vielä tovin. Me lennetään ensin Barcelonaan, jatketaan siitä suoraan Andorran puolelle ja sitten tullaan takaisin Espanjaan ja ollaan Barcelonassa loppuaika. Tulen takaisin ens viikon maanantaina ja sitten luulis olevan paremmin aikaa kynsile. Ihanaa päästä reissuun pitämään pientä taukoa arjen askareista. Me ollaan matkustettu kerran vuodessa sen jälkeen kun otettiin koirat, aikaisemmin useammin. Vähän tekee tiukkaa, mutta ihanaa että meillä ylipäätään on mahdollisuus reissata ja saadaan koiruudet mun vanhemmille hoitoon. Ensi talvena on kyllä ajatus lähteä johonkin lämpimään että äitiiiii ootko kuulolla!


Sitten kynsiin. Niin kuin tiedätte, piCture pOlish julkaisi taas uusia lakkoja ja mä hankin niistä yhden. Siis vain yhden. Sinisten lakkojen ystävänä en voinut vastustaa kaunista vaaleansinistä holohippuihanuutta. Lakka on nimeltään Clouds ja nimihän sopii sille kuin nenä päähän.


Levitin lakkaa kynsilleni kolme ohutta kerrosta. Koristelut ovat aika ilmiselvät, mutta en voinut vastustaa :D Nämä ovat mun reissukynnet ja kahdeksan päivää pitäisi samoilla lakkauksilla mennä. Vähän epäilyttää mahtaako onnistua ja mukana onkin varmuuden vuoksi kynsilakanpoistoainelappuja. Mä ostan reissusta kuitenkin lakkoja, joten voi olla että en malta odottaa kotiin asti, vaikka kotona tehty lakkaus kestäisikin.


Kynsillä:
  • piCture pOlish Clouds
  • MoYou London White Knight -leimauslakka
  • MoYou London Asia 03-leimauslaatta
  • Glisten & Glow HK Girl Top Coat

6 kommenttia: