tiistai 18. marraskuuta 2014

Glittervoileipä arkiston uumenista

Koska en saa tällä hetkellä otettua kuvia kynsistäni tämän pimeän vuodenajan takia, kaivoin koneelta tällaisen aikaisemmin syksyllä tekemäni glitter sandwich -lakkauksen. Päivänvalolamppu ja pöytävalaisin on kyllä tulossa postissa, mutta siinä saattaa hetki vierähtää ennenkuin ne mulle saapuvat. Nytkin mulla olis aika nätit lakat kynsillä, mutta kuvaamisesta ei tullut mitään, joten en saa niitä blogiin asti. Voi kun olisin ollut fiksu ja tilannut lampun jo aikaisemmin syksyllä. Pöljä minä.

Mutta niihin kynsiin :)


Glitter sandwich tarkoittaa siis lakkausta, jossa läpikuultavaa värilakkaa ja glitterlakkaa kerrostetaan kynsille niin, että värilakka tulee kuitenkin päälimmäiseksi ja glitter jää sen alle. Värilakan tulee kuitenkin olla hyvin läpikuultavaa, jottei se peitä kokonaan glitteriä.


Lakkasin ensin pohjalle kerroksen tai kaksi (en enää muista tarkalleen) Color Clubin neonviolettia Right On -lakkaa. Tämän jälkeen levitin kynsille OPI:n uudehkoa Snow Globetrotter -glitterlakkaa. Tuo ilmestyi OPI Gwen Stefani Holiday 2014 -kokoelmassa. On muuten aika kaunis yksilö, tosin en ole sitä vielä käyttänyt sellaisenaan, ainoastaan tässä lakkauksessa. Täytyykin pian lakata tällä uudestaan!

Lopuksi lakkasin glitterin päälle OPIn Sheer Tints -kokoelmassa ilmestyneellä Don't Violet Me Downilla. Sheer Tints -lakat ovat sävytettyjä päällyslakkoja ja niillä pystyy tekemään vesivärimäisiä lakkauksia tai vaikka lakata värilakan päälle, jolloin lakkauksen väri muuttuu hieman. Nämä toimivat mainiosti myös juurikin glitter sandwichissä läpikuultavuutensa vuoksi. Ja mitä enemmän kerroksia, sitä syvempi väri.

Tässä tapauksessa ainakin mielestäni tuo toimi hyvin, sillä se hillitsi Right Onin neon-sävyä, mutta jätti kuitenkin glitterin selkeästi näkyviin.


Kynsillä:
  • Trind Nail Repair
  • Color Club Right On
  • OPI Snow Globetrotter
  • OPI  Don't Violet Me Down
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka

Oletko sinä kokeillut glitter sandwichiä? 

8 kommenttia:

  1. Nää on tosi herkullisen väriset, nam! Tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Tiikeriankka ja kiva että tykkäät! ^_^

      Poista
  2. Nami, mitkä värit ja glitterit :). Miksen mä saa koskaan aikaiseksi voikkareita vaikka kuinka suunnittelen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään saa juuri koskaan aikaiseksi voileipiä, vaikka kovasti niitä aina suunnittelen :D

      Poista
  3. Tää on kyllä niin kiva tapa koristella, pitäis joku päivä testata itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä aina myös ihailen näitä muiden kynsillä, mutta sitten kun teen itse niin joka kerta tulee sellainen njääh-fiilis kun oon saanut ne kynsille. Mutta kannattaa testata silti toki! :)

      Poista