maanantai 10. marraskuuta 2014

Quatrefoil-kokeilu

Ihan ensimmäisenä pakko sanoa että antakaa armoa näiden kynsien kohdalla :D Kokeilin ensimmäistä kertaa quatrefoil-kuosin tekemistä. Eihän se ihan putkeen mennyt, mutta jotakin sen tapaista kynsilläni kuitenkin on! Mä en ole kovin hyvä dotting toolin kanssa muutenkaan, ja sitten kun sillä pitäs tehdä ihan vallan jotakin kuviota, niin mun kohdalla ei ole ollenkaan varmaa tuleeko hommasta mitään. Toisaalta olen käyttänyt dotting toolia ylipäätään tosi vähän, joten harjoitus varmaan auttaisi.

Mutta nyt niihin kynsiin.


Tein noista kuvioista liian isoja, jolloin yksi "painallus" dottarilla ei riittänyt, vaan levitin lakkaa sen avulla isommaksi ympyräksi, jolloin kuvio kärsi aika pahasti. Ensi kerralla teen suosiolla pienempää kuvioita.

Lakkasin ensin nimettömän ja keskisormen Dependin hopealla 223:lla ja sen jälkeen tein samaista lakkaa sekä Ginan mustaa lakkaa käyttäen tuon quatrefoil-kuvion. Mulla ei ole nyt kuvallisia ohjeita siihen kuinka tuo kuvio tehdään, mutta kuukle kyllä kertoo, jos olette kiinnostuneita ;)


Valitsin muihin sormiin lakaksi China Glazen For Audreyn, mun teki taas mieli lakata sillä enkä voinut vastustaa. Mutta väliäkö tuolla :)

Laitoin vielä noihin sinisiin kynsiin pieniä pyöreitä niittejä, mukaillen hieman tuota guatrefoil-kuviota. Vaikka tosiaan jälki ei ole sieltä siisteimmästä päästä, pidän näistä silti.


Kynsillä:
  • Trind Nail Repair
  • Depend 223
  • Gina Tricot Black
  • China Glaze For Audrey
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka
  • niittejä

Mitä pidät quatrefoil-kuosista? Oletko kokeillut sitä?

Mukavaa alkanutta viikkoa!

18 kommenttia:

  1. Tykkään!
    Kerran joo kokeillu, ei se nyt ihan putkeen menny mut selvän silti sai. Ihan hauska kuvio, välillä kyllä meinas seota et mihis se seuraava täplä pitääkään tökätä.. :D mut pitää toiseenkin kertaan testata jos luonnistuis vähän paremmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin päätin tätä nyt harjoitella, josko seuraavalla kerralla olis nätimpi lopputulos :)

      Poista
  2. Mii laik! ♥
    Olen ihastellut vaikka kuinka monet quatrefoil-kynnet, mutten vieläkään ole itse saanut niitä toteutettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, ihan hauskaa hommaa, joskin vaatii hieman enemmän keskittymistä kuin oletin. Tässä vaan tosiaan tarvii olla sellainen aika iso dottari ja mielellään hyvä ohut sivellin jolla saa nuo "sakarat" tehtyä. Mä käytin hammastikkua, ei ollut hyvä :D

      Poista
  3. Hienothan nuo! Tuota dotting toolin käyttöä pitäis vaan jaksaa harjotella, se on jotenkin uskomattoman hankalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Emilia! ^_^ Luulis että dotting toolin käyttö olis super helppoa, mutta ei se vaan ole. Jotenkin saman kokoisten pilkkujen tekeminen on olevinaan hirveän vaikeaa.

      Poista
  4. Tykkään näistä. FA on niin kaunis lakka, ettei haittaa vaikka käyttäsit sitä useamminki... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäät :) Muistelenkin että For Audrey iskee suhun!

      Poista
  5. Tosi upeet mun mielestä! Ite en oo saanu aikaseks testata tätä, kun ihan varmasti menee lyttyyn :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nena Sofia! Ei tuo ihan helpommasta päästä ole, mutta uskon että siistiä jälkeä kyllä syntyy kun pari kertaa harjoittelee ja kokeilee miten itseltä onnistuu parhaiten. Ainakin elättelen toivoa että tämä vielä joskus sujuisi multa paremmin :D

      Poista
  6. Todella hienot! Tykkään noista värien yhdistelemisestä, näyttää niin kivalta! :)
    Mulla on jäänyt quatrefoil kokonaan kokeilematta, siitä tulis varmaan ihan kauhea :D Vaikka helpolta tuo näyttää videoista katsottuna. Ehkä mäkin uskallan tuota kokeilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon Roosa! :) Tämä näyttää todella helpolta kun katsoo videolta, mutta sitten käytännössä mulla oli ainakin vähän vaikeuksia saada kuviosta tasaisen nättiä. Ja tottakai sä uskallat tätä kokeilla! :)

      Poista
  7. Nehän on tosi onnistuneet, älä hätäile! :)

    Mä olin otsikon perusteella ihan että "mikä ihmeen quatrefoil" enkä oikeen edelleen saa mitään otetta koko sanasta, mutta kyseessä on ilmeisesti ainakin keskarin ja nimettömän kuvioinnit, jotka oot kyl näppärästi saanu dottailtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos E-S kannustuksesta! :) Tuo quatrefoil tarkoittaa siis tietyn tyyppistä kuviointia, käytetään muunmuassa kankaissa ja siten sisustuksessa jonkin verran. Mullakin on esimerkiksi quatrefoil-kuosiset tyynynpäälliset, mutta niissä kuvio ei ole juuri tuo sama - kuovio voi siis olla erilainenkin, mutta kyllä quatrefoil on ihan tunnistettava kuvionti kun tietää mitä se tarkoittaa. Mä en avannut asiaa tässä postauksessa enempää kun en itsekään tiedä kuosin historiaa :) Suomennosta quatrefoil-sanasta en ole koskaan nähnyt, mahtaakohan sellaista ollakaan...

      Poista
  8. Aah, mitkä värit! FA on niin rakkautta <3. Mä en hei uskalla edes ajatella kokeilevani tuota kuvioinita, joten nää on ihan superhienot ja pisteet rohkeudesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Malle ihanasta kommentista <3 FA on niin ihana lakka, sanoisin et yks mun lemppareita tätä nykyä. Ja mä uskon et sä saisit aivan varmasti tehtyä kauniit quatrefoil-lakkaukset, olet niin taitava näissä hommissa :)

      Poista