torstai 26. maaliskuuta 2015

#ablecs15 Week 7: Pastels

Tänään vuorossa tällainen torstain pikainen, sillä mulla ei ole nyt aikaa hirveästi blogille. Meillä on täällä asunnonostoaikeet mielessä, ja vaikka tarjousta ei olla vielä tehty, niin ajatukset on nyt vahvasti asian järjetelyissä. Toisaalta eipä nämä kynnetkään paljon tarinaa vaadi, haluan vain vilauttaa teille lakan Color Clubin uudesta kokoelmasta. Kyseessä on siis Color Clubin kevätkokoelma Poptastic Pastel Neon Collection ja lakka on nimeltään Hot-Hot-Hot Pants.


Hankin kyseisestä kokoelmasta vain tämän yhden lakan. Tämä on pinkin persikkainen creme ja edustaa sitä erikoista sävyä, jossa lakka on pastellinen mutta kuitenkin hohtaa neonmaisesti. Nämä on tosi jänniä tapauksia ja tykkään tämän tyyppisistä lakoista ihan hirveästi. Tämäkin on aivan ihana kevääseen ja tietysti kesään päivettyneen ihon kanssa. Aijai!


Tätä lakkaa (ja koko kokoelmaa) on haukuttu tosi huonoksi lakattavaksi, mutta mun mielestä tämä ei ollut ollenkaan hankalimmasta päästä. Kahdella reilulla kerroksella tulos oli jo ok, mutta vaati kuitenkin vielä kolmannen kerroksen täysin tasaiseen tulokseen. Tämä kuivui hitaan puoleisesti, mutta onneksi pikakuivattavat on keksitty. Väri on tosi kaunis aivan haalean vaalea, mutta silti pienen neon-efektin tekevä. Mistä se neon siihen tulee? Miten ne tän tekee?? Kertokaa joku!!

Lisäsin vähän glitteriä vielä kynsien tyviin ja lakkana taas kerran Essien Set In Stones. 


Kynsillä:
  • Trind Nail Repair
  • Color Club Hot-Hot-Hot Pants
  • Essie Set In Stones
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka 

Mitä tykkäätte lakasta? Onko siellä muilla vielä tämän kokoelman lakkoja?

14 kommenttia:

  1. Onpas se nätti... siis sulla. Itse en persikoista piittaa paitsi East Austinista ja Flip Flop Fantasysta. Onhan tämäkin neonia mutta silti hitusen liian pastelli. Itse olen harkinnut sen vihertävän vaalean tapauksen hankkimista mutta pohdin vielä sen ja Orlyn uuden vastaavan välillä. Nämä voisi kyllä helposti kotiuttaa könttänä kaikki, kun tuo kokoelma on vaan jotenkin niin söpö :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi se East Austin on mun lakkahimotuksien numero yksi, mutta sitä vaan ei oikein saa enää mistään :( Pastelliset kevätkokoelmat periaatteessa iskee muhun, mutta pääsääntöisesti vain sinisten, minttujen ja persikkaisten lakkojen osalta :)

      Poista
  2. Ihanan sävyinen lakka! Tosi nätit vaikkakin yksinkertaiset lakkaukset olet sillä loihtinut :)

    VastaaPoista
  3. tosi kauniit kynnet :) lakan väri on kyllä herkku !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Herkku on oikein osuva kuvaus tälle lakalle ^_^

      Poista
  4. Asunnon ostaminen ja sen suunnittelu on tosi jännittävää puuhaa, kun kyseessä on todella iso ostos. Kynsilakkoja nyt voi ostaa hetken huumassa, mutta asuntoa ei sentään. Onnea asunnon hankintaan siis!

    Tosi nätti kynsilakka, ja toi glitter kynsien alaosassa tuo lakkaukseen just sopivasti blingiä :). Mistähän se neon muuten tulee, onkohan se joku erillinen pigmentti, neonpigmentti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, asunto on hieman isompi ostos kuin lakat tai vaikka sohva, joten ajatuksia on vaikea nyt pitää missään muussa! Mutta voin paljastaa että eilen illalla tuli tehtyä kaupat ja jos taloyhtiön osakkeenomistajat ei ole kiinnostuneita asunnosta, se on meidän! Jipii!

      Lakka on ihana ja muakin tosiaan ihmetyttää tuo neon :D

      Poista
    2. Onneksi olkoon Maiju, tosi hieno juttu :)! Toivotaan ettei lunastusoikeutta käytetä (harvemmin sitä kai käytetäänkään).

      Poista
    3. Kiitos! <3 Ollaan kyllä tosi innoissamme ja peukut pystyyn ettei lunastusoikeutta käytetä :)

      Poista
  5. On kyllä hirmuisen nätti lakka ^.^
    Pidetään peukut pystyssä, että saatte uuden kodin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ihana kesäksi :)
      Kaupoista on nyt sovittu, joten enää tarvitsee jännittää viekö joku osakkeenomistaja asunnon, iik!

      Poista
  6. Aivan ihastuttava lakka! Juuri täydellinen kesäksi <3 Ps. toivottavasti asuntokaupat sujuu toivotulla tavalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihana lakka ja ootan jo kesää ja näitä ihania kesälakkoja ruskettuneilla käsillä :)

      Tähän asti asuntokaupat on sujunut hyvin, nyt kun vielä varmistuisi ettei sitä halua kukaan osakkeenomistaja niin kaikki olisi varmaa. Toivon todella että kaikki menee nappiin!

      Poista