torstai 8. lokakuuta 2015

Japanikynsiä ja koiranpentuhommia

Tällä kertaa esittelen jokunen viikko sitten tekemäni Japani-aiheiset lakkaukset. Mulla ja miehelläni on ollut jo parin vuoden ajan aika kova Japani-kuume. Sinne pitäis päästä ja äkkiä. Aina joku muu matka on kuitenkin mennyt edelle, yleensä syynä on ollut lomien ajankohta. Talvilomalla tulee lähdettyä lämpöiseen ja kesällä sinne ei viitsi lähteä, kun en ole mikään maailman paras hanskaamaan armotonta kuumuutta. Varsinkaan yhdistettynä sadekauteen eli tosi kovaan ilmankosteuteen.

No, nyt me ollaan sitten kaavailtu josko ensi keväänä päästäis lähtemään ja siitä inspiroituneena tein nämä kynnetkin. Mulla oli mielessä monta muutakin Japanilakkausta, mutta sitten into vähän lopahti kun työ uhkaa puskea matkustuksen edelle (woooot) ja koiranpentu. Kyllä, KOIRANPENTU. Koirakuume on vielä matkakuumettakin kovempi, ja hankintoja on näin asunnon oston jälkeen hieman priorisoitava ja kyllä karvalapsi taitaa mennä nyt kaiken edelle.

Viikkoon en ole ehtinyt postailemaankaan kun tässä on ollut kaikenlaista häistä migreeniin ja OPIn ystävämyyntiin. Niin ja se koiranpentu. Sitä pitää ajatella paljon silmät sydäminä. Koirasta ei tosin ole vielä tietoakaan, mutta ainakin sen verran asia on edennyt että tulevana viikonloppuna saamme lainaan puolivuotiaan pikku palleron, jotta voimme testata sopiiko hänen edustamansa rotu meille, mieheni kun on osalle koirista allerginen. Että viikonloppuna ei tule ainakaan kynsiä lakattua :)

Niin ne Japani-lakkaukset, aivan.


Ostin hiljattain facen kynsikoristekirppikselta MoYou Londonin Suki 02-laatan. Siinä on paljon pieniä Japani-aiheisia kuvia ja on kerrassaan söpö tapaus. Tähän lakkaukseen valitsin monta erilaista leimaa kun en kertakaikkiaan pystynyt valitsemaan vain yhtä tai kahta.


Lakkasin ensin pohjalle pari kerrosta Essencen valkoista Wild White Waysia, jonka päälle tuputtelin sellaisen karkean keittiösienen avulla Rimmelin punaista Heart On Firea  ja Essencen harmaata Rock My World!:tä. Päälle leimasin Konadin mustalla nuo kuviot ja sitten lakkaus olikin jo päällyslakkaa vaille valmis.

Nämä ei ole yhtään mun tyyliset kynnet, mutta mun mielestä ihan hauskat kuitenkin ja Japanimaiset.

Koska perjantai menee töissä ja sitten kotona siivotessa ja viikonloppu lainakoiruuden kanssa, palaan asiaan ensi viikolla!


Kynsillä:
  • Trind Nail Repair
  • Essence Wild White Ways
  • Essence Rock My World!
  • Rimmel Heart On Fire
  • Konad musta leimauslakka
  • MoYou London Suki 02
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka

Hyvää viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. Ihanat kynnet! Muhun iskee tämä teema kyllä täysillä, vaikka en edes Japanista haaveile :). Koiranpentu olis kyllä kiva. Ainakin lainaan. Musta tuntuu, ettei mulla olisi stressinsietokykyä sille määrälle energiaa! Mies meinas kyllä vahingossa tuoda tänään kissan meille, kun se vaan lähti seuraamaan lirkuttelevaa ukkoa :D. Vähänkö olis puput katsoneet kieroon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Malle! ^_^ Mä tykkään myös Japani-teemaista lakkauksista, vaikka normaalisti tyydynkin tekemään vain kirsikankukkia, mutta tällä kertaa vähän erilaista :) Aiheesta vielä sen verran että mä en ole ollenkaan sellainen anime-kawaii-japani-intoilija, kunhan olen kiinnostunut maasta kaikkine kummallisuuksineen ja upeine vanhoine temppeleineen ym.

      Mä olen aina tykännyt eläimistä mutta en koskaan uskonut hurahtavani näin. Veljeni otti avokkinsa kanssa muutama vuosi sitten koiran ja se oli menoa... nyt ollaan eletty koirakuumetta niin kauan että pakko hankkia oma. Mulla on stressinsietokykyä jos sen stressin aiheuttaa pieni karvapallero, mutta yks juttu on mikä saa jo valmiiks ahdistumaan. Aamupissatus. Talvella, vesisateessa, tiskirättisateessa, nuhassa, kuumessa ja univelassa. AINA.

      Puput ois saanu sätkyn kun teille olis pöllähtänyt kissa :D Ja vielä kun miehes ois lirkutellu sille eikä heille! "KUINKA SE SAATTAA???"

      Poista
  2. Voi ihania koirauutisia, vaikka koiraa ei vielä olekaan! :D Ja kynnetkin on kyllä ihan mielettömät! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö olekin <3 Jos ja kun pentu joskus meille tulee niin lupaan spämmätä teitä lukijoitakin pentukuvilla ja -kuulumisilla. Ei tästä koirablogia tule, mutta kyllä uusi perheenjäsen pienen esittelyn varmasti ansaitsee :)

      Kiitos myös kynsikehuista Belegwen!

      Poista
  3. Ihan hirmu ihanat, tykkään yllätys yllätys :) japani -teema on suosikkiki koristeluissa. Koiranpentu oiiii ❤️❤️ nimimerkillä ei mattoja vieläkään lattialla ja sohvatyynyt pississä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Taina! Sun blogissa olenkin monet kerrat ihaillut Japani-aiheisia lakkausia <3

      Ja juu, meillä on hirveä koirakuume eikä tätä vastaan voi enää taistella ( ja asiaa ei auta se että lähipiirin lisäksi myös te blogikamut hankitte niitä :D). Mutta rehellisesti, mua kyllä hirvittää ajatus pureskelluista ja pissaista huonekalusta, koska ollaan just muuton yhteydessä uusittu melkein kaikki huonekalut ja tekstiilit... No mutta, sellaista se on hauvavauvojen kanssa!

      Poista