sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Uuden leimauslaatan testailua

Kynsiharrastajana olen tietenkin velvollinen levittämään tämän mahtavan harrastuksen ilosanomaa ja uskon useammankin ihmisen lähipiirissäni alkaneen kiinnittää enemmän huomiota kynsiinsä. Työkaverinikin kiinnostui leimailusta ja lainasin hänelle tarvikkeita jotta pääsi testaamaan sitä itse. Heti kokeiltuaan sanoi haluavansa myös omat leimausvälineet ja niinpä teimme yhdessä tilauksen MoYou Londonille.


Harmillisesti yksi työkaverini tilaamista lakoista oli rikki (lakka ei ollut onneksi levinnyt pakettiin!), mutta laitoin MoYou Londonille viestiä asiasta ja lupasivat lähettää heti uuden. Omat kamani olivat ehjiä ja yksi tilaamistani tuotteista oli erilaisia chevron -kuvioita sisältävä laatta, Fashionista 04, mitä käytinkin tähän lakkaukseen.


Tämä kuvio miellyttää jotenkin erityisen paljon mun silmää. Ensinnäkin chevron -kuviot ovat aina lähellä mun sydäntä ja tämä on jotenkin ihanan graafinen ja viivat ovat juuri sopivat ohuita, eivät peitä liikaa alla olevaa lakkausta.

Tein ensin pohjalle liukuvärin ja käyttämäni lakat ovat Kikon Electric Blue ja Mint Milk. Olen käyttänyt näitä monta kertaa ennenkin eikä edelliskerrastakaan ole kovin pitkää aikaa, mutta nämä nyt vaan sopii aivan täydellisesti yhdessä liukuväriin. Leimaukseen käytin MYL:n Black Knightia.

Tykkääään!


Kynsillä:
  • Kiko Electric Blue
  • Kiko Mint Milk
  • MoYou London Black Knight -leimauslakka
  • MoYou London Fashionista 04 -leimauslaatta
  • Glisten & Glow HK Girl Top Coat

Tykkäättekste? :)

12 kommenttia:

  1. Täälläkin tykätään, ihanat! ♥

    VastaaPoista
  2. Upeat kynnet! Mä tykkäsin tosi paljon siitä viime lakkauksestakin, jossa oli Mint Milk ja Electric Blue ja pitäisi itsekin yhdistää nuo liukuväriin, kun ne sopii siihen niin mielettömän hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä lakat kyllä tosiaan sopii yhteen joten erityisen hyvin. Joten yhdistä ihmeessä, tykkäät varmasti :) Kiitos tosi paljon Neilikka!

      Poista
  3. Sininen ja vihreä on tosi ihanat liukuvärissä. Kuvio on haastavan näköinen mutta sulla tosi hyvin onnistunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvio oli helppo kohdistaa kirkkaan leimasimen avulla. Joskin vähän tuli suttua kun leima ei meinannut tarttua kynteen liukuvärin päälle laittamani päällyslakan takia. Mutta eipä tuota juuri huomaa :) Kiitos!

      Poista
  4. On kylla hyva variyhdistelma ja kiva leima. :)

    VastaaPoista