torstai 16. lokakuuta 2014

#ablecaw14 Week 5: Familiar Pattern

Mennäänpäs sitten taas haasteessa eteenpäin. Tällä viikolla aiheina on Familiar pattern (tuttu kuosi) ja Something borrowed (jotain lainattua). Toteutukseen pääsi nyt ainakin ensin familiar pattern, jää nähtäväksi ehdinkö toteuttamaan myös toisen haasteen.

Mä pidän tosi paljon inkkari/asteekki/etno -tyyppisistä kuoseista ja sellaisen valitsin nyt kynsillenikin. Mulla on muutamia vaatteita joissa on asteekki-henkinen kuosi ja niistä inspiroituneena tein myös kynnet. En kuvannut nyt näitä vaatteita tänne asti, mutta kyllä te tiedätte minkä tyylistä kuosia tarkoitan.


Tein ensin pohjalle liukuvärin käyttäen Ginan Whitea ja Maybellinen Coral Heatia. Näillä tuli oikein söpö ja raikas liukuväri. Lopputulos ei ollut lakkojen paksuhkon koostumuksen vuoksi todellakaan kaikista tasaisin mahdollinen, mutta onneksi päällyslakka pelasti aika paljon, eikä pieni epätasaisuus juuri näkynyt muuta kuin tarkkaan syynäämällä.


Nuo kuviot onkin tehty tällä kertaa MakeItStickDesignin kynsivinyylitarroilla. Tarrat hankin Etsyn kautta. Nämä ovat siis sellaisia mitkä on tarkoitus jättää kynsille, toisin kuin aikaisemmin käyttämäni kynsivinyylit, joita käytetään vain kuvion luomisessa ja sitten poistetaan kynneltä.

Nämä toimi oikein hyvin ja jos vertaa perinteisiin kynsitarroihin, nämä ovat täysin eri maata. Ei näitä oikestaan voi edes verrata. Vinyylit tarttuivat kynnen pintaan napakasti ja tiivisti, päällyslakan levittämisen jälkeen lakkaus oli tasainen eikä vinyylien reunojen repsottamista tarvinnut pelätä.

Kolmen päivän jälkeen tosin keskisormien kuviot alkoivat jo hieman repsottamaan reunoista, mutta se on mun mielestä jo tosi hyvä kesto "tarroille". Ja nämä olisi varmaankin kestänyt helposti pidempäänkin jos olisin laittanut kaksi kerrosta päällyslakkaa, mutta laiskuuksissani laitoin vain yhden, enkä jaksanut lisätä sitä toista myöhemminkään.

Nämä kynnet olivat mieleeni, hempeä tausta ja mustat kuviot toivat kivan kontrastin ja niin kuin olette varmaan huomanneetkin, asteekkikuvio iskee muhun aina! :)


Kynsillä:
  • Trind Nail Repair
  • Gina Tricot White
  • Maybelline Sun Flare
  • Glisten & Glow HK Girl Top Coat 
  • MakeItStickDesignin kynsivinyylitarrat

Tykkäätsä?

12 kommenttia:

  1. Hieno liukuväri ja tosi makeet atsteekkitarrat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Tintti! :) Ja joo, noi tarrat on tosi kivat ja ÄLYTTÖMÄN helppo ja nopea tapa koristella kynnet!

      Poista
  2. Hienot! Kauniisti sommitellut tarrat. :)

    VastaaPoista
  3. Aivan mielettömän kauniit kynnet! Kade :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos tosi paljon ja tervetuloa blogiini! :)

      Poista
  4. Tuo liukuvärin ja kuvioiden yhdistelmä on todella kaunis! :)

    VastaaPoista