torstai 23. huhtikuuta 2015

#ablecs15 Week 6: I Thought I'd Never

Nyt mennäänkin hieman haasteessa taaksepäin, viikolle kuusi. Mukavaa kun haasteen aiheita voi toteuttaa jälkeenpäinkin, jos vaikka inspiraatio iskeekin kun varsinainen haasteviikko on jo mennyt.

Mä mietin tässä eräs päivä että mitä ihmettä sitä kynsilleen tekisi ja sitten mulla tuli mieleen tämä haaste, jota en ajallaan toteuttanut. Aihe on siis "I Thought I'd Never". Aloin miettimään mitä mitä en haluaisi kynsilleni tai mitä asioita en mielelläni yhdistäisi. Nopeaakin pitäisi olla.

Hetken lakkoja tutkittuani keksin sen. Neonkeltaista ja leopadikuviota. Ei, en normaalisti yhdistäisi niitä. Kamalan mautonta. Siispä tuumasta toimeen.


Ajattelin että jotain rajaa kuitenkin ja lakkasin neonkeltaisella vain ranskiksen. Lakkana Color Clubin Not So Mellow Yellow. Tein mustalla akryylimaalilla nuo leopardipilkut ja siinähän se sitten lyhykäisyydessään olikin.

Pakko myöntää ettei nää ollut ollenkaan niin mauttomat kuin olin ajatellut. Neonkeltainen on mulle ihan ok kynsillä, samoin leopardikuvio, mutta ajattelin niiden yhdstelmän olevan epämukava omilla kynsilläni. Ei tuntunut ihan omalta mutta ei epämukavaltakaan. Ja olihan ne ihan hauskat jopa :)


 Kynsillä:
  • Trind Nail Repair
  • OPI Bubble Bath
  • Color Club Not So Mellow Yellow
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka
  • musta akryylimaali

Mautonta?

12 kommenttia:

  1. Eikö olekin mahtavaa yhdistää jotain mitä ei normaalisti yhdistäisi ja löytää itsestään jotain ihan uutta :). Yllärilakkaukset on ihan parhaita, kun voi mennä täysiä seinään tai sitten suoraan palkintopallille! Mun mielestä nää on ainakin upeat ja ottaisin koska vaan kynsilleni... jos osaisin maalata käsin leopardipilkkuja (tai yhtään mitään pilkkuja).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kynsiharrastus on aivan mahtava kun voi tehdä oikeastaan ihan mitä vain ja nehän saa sitten pois jos menee päin peetä. Ja toisaalta voi iloisesti yllättyä jos joku oletusarvoisesti huono idea toimiikin! :) Kiitos paljon Malle! <3

      Poista
  2. Ihan loistavaa, että haasteaiheet toimii inspiraationa myös vähän jälkikäteen! :)

    En ole varsinaisesti mikään leoprintin suurin fani ja ennakko-oletuksena leot yhdistettynä neonkeltaiseen kuulostaa kyllä todella mauttomalta, mutta kummasti nämä kynnet ei kuitenkaan ole kyllä minusta yhtään mauttomat. :) Ehkä se johtuu myös siitä, että oot kivasti käyttänyt molempia elementtejä säännöstellysti, juuri noin ne tuntuu toimivan todella hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin yllätyin ettei lopputulos ollut niin mauton ja halpa kuin olettaa saattoi :) Kiitos paljon ja tosi kiva kun tykkäät! ^_^

      Poista
  3. Hahah mullakin ekaa kertaa leokuosi kynsillä, oon sitä ennen vierastanut turhamaisena tms :) nyt piti saada eläintarhaan kun matka käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leopilkut ei ole mullekaan ihan tyypillinen valinta. Eläintarhaan ne sopii kuin nenä päähän, hyvä valinta :)

      Poista
  4. Mulle taas neon ja lepardi on ihan must-juttu! :-D Ihanat kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milba! Sä saatkin ne toimimaan ilman mautonta lopputulosta :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos paljon, mustakin näistä tuli loppujen lopuksi ihan hauskat ^_^

      Poista
  6. Hei nämähän on aivan ihanat kynnet! Upea neonranskis ja hienosti käsintehdyt leopardikuviot :)

    VastaaPoista