tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kroatian meri kynsillä


 Mä lähden huomenna keskiviikkona Kroatiaan jee! Lennetään Dubrovnikiin ja sunnuntaina siirrytään sieltä Splitiin vielä vajaaksi viikoksi. Kroatiahan on tunnettu upeista vesistöistään ja uskomattoman kirkkaasta merestä. Reissuunlähtökynnet saivat siis inspiraationsa merestä.


Lakkasin aluslakan jälkeen kynsille yhden kerroksen Essien Sugar Daddya. Tämän jälkeen aloin tekemään meikkisienen avulla liukuväriä Viva la Divan 128:lla. Aivan täydellinen vihreänsininen turkoosin meren sävy. Lakka on todella ohutta ja huonosti peittävää, joten tein liukuvärin pelkästään tätä lakkaa käyttäen niin, että lisäsin väriä kerros kerrokselta lisää ja koko ajan kärkiä kohti nousten. Töpöttelykerroksia tuli varmaan 4-5 ja silti kärjet kuultaa hieman läpi. Tässä lakkauksessa se ei kuitenkaan haittaa kun aiheena on meri.


Koristeluina lakkauksessa on merihenkisiä leimoja, simpukkakoristeita ja helmenpuolikkaita. Leimalaattana käytin hehe 012:sta. Tuossa söpössä laatassa on simpukoita, meritähti, kaloja ja pari erilaista kasvia, mitä meriheiniä nyt ikinä ovatkaan. Juuri sopiva setti erilaisia kuvioita tällaisia kynsiä ajatellen :)


Kynsillä:
  • Dermosil Smoothing nail foundation
  • Essie Sugar Daddy
  • Viva la Diva 128
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka
  • Konad valkoinen leimauslakka
  • hehe 012 -leimalaatta
  • simpukkakoristeita
  • valkoisia helmenpuolikkaita

Viime hetken vinkkejä Kroatiaan? Nappaako reissukynteni?

19 kommenttia:

  1. Haluaisin itsekin käydä Kroatiin, joten vinkkejä ei ole nyt antaa mutta tuun ilomielin lukemaan sun matkakertomuksia jälkikäteen! ;) Ihanat kynnet, ja kuten tietänetkin niin sopivat hyvin reissuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen jo pitkään halunnut Kroatiaan ja kun vanhempani viime talvena puhuivat aikeistaan lähteä sinne, päätettiin kaikki lähteä yhdessä tuumin. Mua vähän pelottaa ne helteet (niin kuin joka kesä kun johonkin lähdetään), mutta ainakin mieheni odottaa kuumuutta kuin kuuta nousevaa. Enköhän mäkin siitä taas selviä :)
      Voin ainakin kuvien muodossa tuoda Kroatiaa hieman tänne bloginkin puolelle, joskin veikkaan ettei varsinaisia matkakertomuksia mun näpeistä lähde. Mä oon puhujatyyppiä ;D

      Ja kiitos E-S kynsikehuista ^_^ <3

      Poista
  2. Yksi sana: I-H-A-N-A-T! Vanhempani kävivät juuri mm. Dubrovnikissa ja nyt muakin kiinnostais kovasti mennä. Oiskoos elokuun lomille jotain äkkilähtöä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia Prunella! ^_^ Eiköhän elokuulle vielä lennot ja majoitus löydy jos ei nirsoile niiden suhteen ;) Yllyti yllyti...

      Poista
  3. Ihanat, kivasti toteutettu :) kivaa matkaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäät :) Kiitos paljon! Lomasta tulee varmasti mitä mainioin - ainakin se tulee tarpeeseen :)

      Poista
  4. Oot ehtinyt varmaankin jo poistua Suomen kamaralta mutta taisin jo ehtiä toivottamaan hyvää matkaa tai sitten muistan väärin. Joka tapauksessa aivan superhienot meriaiheiset kynnet! Nuo koristelut ovat ihan 10+

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ollaan jo Dubrovnikin auringon alla 😊 Kiitos ihan hirmuisesti Tintti!

      Poista
  5. vau <3 ihanat ! toivottavasti kaikki koristeet pysyvät reissun ajan ! hyvää matkaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 😊 Matka on ollut tähän asti mitä mainioin <3 Eilen tosin lakkasin kynnet sillä vanhat lakat oli jo vähän kuluneet ja mulla alkoi olemaan vieroitusoireita 😃

      Poista
  6. Aivan mielettömän upeat kynnet! Wau! ♡
    Oikein mukavaa reissua ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne ihan hirmuisesti! <3 Reissu on ollut ihana. Ollaan nyt Splitissä ja huomenna poiketaan Hvarin saarella ja torstaina mennään seikkailemaan noin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan luonnonpuistoon. Lämmintä on 35 astetta että ainakaan kylmä ei pääse tulemaan :D

      Poista