maanantai 15. kesäkuuta 2015

Liukuväriä niiteillä

En ollut tehnyt pariin kuukauteen liukuvärjäystä, joten nyt oli taas sen aika. Halusin toiseksi lakaksi liukuväriin nuden, koska yleensä mulla tapana tehdä se kahdella kirkkaalla tai ylipäätään "värillisellä" lakalla. Nudelakaksi valikoitui Zoyan Chantal, joka on parilla kerroksella peittävä perus cremelakka. Se on hyvin samanvärinen kun mun kalmanvalkoinen iho, mutta jotenkin se ei silti ole paras mahdollinen nudelakka mulle. Oisko vähän liian keltainen. Enpä oikein osaa sanoa, mutta tässä tarkoituksessa se toimi oikein hyvin.


Liukuvärin toinen lakka on Diorin aina yhtä ihana lämmin pinkki Bouquet. Tämä on ehdottomasti yksi mun lemppareimmista pinkeistä. Mä tykkään pääsääntöisesti enemmän lämpimästä kuin kylmästä pinkistä ja tämä on just hyvä. Lähes dupe OPIn Sorry I'm Fizzy Todaylle, joka on tietysti ihana sekin. Lakkasin ensin kynsien tyvet Chantalilla ja loput Bouquetilla, jonka jälkeen tein siihen päälle liukuvärin meikkisienen avulla. Liukuväristä tuli ihan hyvä vaikka ensin ajattelinkin että lakkojen rajat ensimmäisestä kerroksesta jää näkyviin. Raja kuitenkin peittyi hyvin ja liuku muodostui sulavaksi.


Tässä lakkauksessa käytin myös Born Pretty Storesta testiin saamiani niittejä. Valitsin nämä testiin sillä mulla ei ole ollut aikaisemmin usemman kokoisia pyöreitä niittejä ja etenkin nuo pienimmät on pikkuruisuudessaan ihania :) Näistä ei ole muuta sanottavaa kuin että toimi niinkuin niiden kuuluukin eivätkä suuttuneet kynsilakanpoistoaineesta, joten näitä voi käyttää moneen kertaan.



Tässä BPS:n alekoodi jonka voit käyttää vaikkapa näihin niitteihin tai mihin tahansa nail art -osion tuotteisiin :)


Näistä kynsistä tykkäsin, vaikka olivatkin vähän hailakammat kuin olin aluksi ajatellut. Luulin nimittäin että tuo pinkki olisi nuden rinnalla voimakkaampi, mutta onhan tuo sävy aika hemppis joten mihinkä se siitä muuttuisi. Liukuväri on kuitenkin aina kiva ja sopii hyvin leimauksien, siirtokuvien tai vaikkapa niittien kanssa niin kuin tässä tapauksessa!


Kynsillä:
  • Trind Nail Repair
  • Zoya Chantal
  • Dior Bouquet
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka
  • niittejä *

Mitä tykkäät?

 *) Tuotteet saatu testiin Born Pretty Storelta. En hyödy linkeistä tai niiden klikkaamisesta millään tavalla.

18 kommenttia:

  1. Kaunista <3 Mun on jo pidemmän aikaa pitäny testata liukua nudella ja värillisellä lakalla, mut aina jääny. Pitää ehdottomasti kesän aikana kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! <3 Mä ainakin tykästyin nuden ja värillisen lakan liukuväriin, suosittelen kokeilemaan :)

      Poista
  2. On kyllä nätit, värit on niin hyvin valittu :)

    VastaaPoista
  3. Onpahan nätit värit ja koristeet! Mahtava tuo niittikiekko. Aina pitäisi olla samaa koristetta eri kokoisina. Mulla on ongelma nudelakkojen kanssa, kun en osaa tietää mikä sopii iholle ja mikä ei. Pakko haalia kaikki, kun ne on pullossa niin kauniita mutta sitten kynnellä onkin ihan jotain muuta. Keltaisuus on kaiketi mullakin se ongelma. Lilahtavat on aivan mahtavia mutta lämpimät ei toimi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Malle! <3 Kiva kun tykkäät! Mustakin tuntuu että ne viileämmät nudet sopii mulle hyvin ja keltaiset ei. Mutta sitten taas juuri lämpimän sävyiset pinkit tuntuu kivemmilta kuin kylmät. Mutta noin yleisesti ottaen mä oon aika huono arvioimaan mikä sävy sopii mulle ja mikä ei, joten käytän tyytyväisenä kaikkia!

      Poista
  4. Tosi kauniit kynnet! :) Ihanan kesäinen toi liukuvärjäys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Suvi ja kiva kuulla että tykkäät! ^_^

      Poista
  5. Mahtavat kynnet! Nude ja jokin kirkas värilakka sopii mun mielestä aina mainiosti yhteen. En vaan itse omista yhtään nudea, joten tälläset kynnet jää mulla vain haaveeksi :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! <3 Ja kyllä sun nyt täytys melkein yksi nudelakka hankkia, vaikka sitten vain tätä varten, haha ;)

      Poista
  6. vau, kauniit kynnet <3 todella hyvin onnistunut liuku !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Vähän ensin epäilin tuon nuden toimivuutta liu'ussa, mutta onneksi pelittikin oikein hyvin ^_^

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Tinkerbell! Mä tykkäsin noista niiteistä tosi paljon ja mulla olis kauheesti ideoita miten käyttää niitä :) Ei vaan viitti joka lakkauskerralla tehdä niittikynsiä, täytyy vähän himmailla :D

      Poista