maanantai 13. heinäkuuta 2015

Ei-niin-mua

Kotona ollaan jälleen ja Kroatia oli mitä ihanin. Todennäköisesti palaan asiaan jokusen kuvan kera vielä myöhemmin, siellä ruudun toisella puolella kun taitaa olla muutama matkailusta kiinnostunut. Mutta nyt jo voin sanoa että suosittelen kaikin puolin Kroatiaan tutustumista, en keksi mitään valitettavaa :)

Sitten kynsiin. Luonnollisesti halusin heti päästä lakkojen kimppuun kotiuduttuani ja yllättäen en valinnut kynsilleni yhtäkään uutta lakaa. Posti toi mulle reissuunlähtöpäivänä jokusen uuden lakan ja reissustakin tarttui muutama pullo mukaan, mutta näissä lakkauksissa on vain vanhoja tuttuja lakkoja. Tosin näin ei pitänyt olla mutta suunnitelmat muuttuivat kynsiä tehdessä.


Lakkasin ensin kynsiini pari kerrosta Gina Tricotin Whiteä. Tämän jälkeen leimasin kynnet pikkurillejä lukuunottamatta Born Pretty Storen leimalaatalla BP-L003. Kuvio on yksi mun lemppareista ja olen käyttänyt sitä aikaisemmin mm. näissä kynsissä. Leimauslakkana Konadin musta. Leimajälki ei ole tasaista, mutta kuviot on kynnellä suunnilleen suorassa eli kelpaa mulle :)


Leimaamisen jälkeen mun oli tarkoitus alkaa värittelemään noita kuvioita OPIn uusilla Color Paints -vesivärilakoilla, mutta tuo mustavalkoinen kuvio näytti niin kivalta, etten sitten halunnut alkaa lisäämään siihen väriä. Selkeästi jotain kuitenkin puuttui, joten lisäsin kynsiin sinisiä kukkasiirtokuvia. Täytyy kyllä sanoa että itse pidin näistä kynsistä enemmän ennen kukkien lisäämistä, mutta toisaalta jotakin ne olisi enivei tarvinnut koristeeksi. Ihan kivat nämä on ja mustavalkoisuudessaan kivaa vaihtelua, mulla ei juuri koskaan ole kynsillä mitään näin väritöntä.

Nyt kuitenkin tekisi mieli laittaa jotakin neon- tai pastellilakkaa kynsille jotta mun Kroatiassa saatu rusketus pääsisi kivemmin esille. Nämä kuvat on jonkin verran ylivalottuneita ja kädet näyttää yhtä kalpeilta kun aina :D


Kynsillä:
  • Trind Nail Repair
  • Gina Tricot White
  • Konad musta leimalakka
  • Born Pretty Store BP-L003 -leimalaatta
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka
  • siirtokuvia

Mitä tykkäätte, kaipaako väriä? Onko kynsimaailmassa tapahtunut mitään ihmeellistä poissaoloni aikana?

 *) Tuotteet saatu testiin Born Pretty Storelta.

12 kommenttia:

  1. Kauniit! Tulee mieleen posliiniset kahvikupit tai vastaavat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katarooma! Nyt kun sanoit niin menisihän tuo koristelu jostakin posliiniastiasta :D

      Poista
  2. Mukavaa, että Kroatian matkasta jäi mukavat muistot :). Ja kynnet on tosi nätit, nuo siirtokuvat sopii mun mielestä oikein kivasti leimausten päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tintti, kiva kun tykkäät! Kroatia oli ihana :)

      Poista
  3. Minusta nämä on kivat kynnet ja hieno leimauskuvio, pitääpä laittaa tuo laatta muistiin :) kuvio on sellainen että sopii vähän kaikkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina! :) Tuo on aivan ihana laatta, harmi vain että noissa BPS:n laatoissa on laatupoikkeamia ja kuulemma joidenkin neliskulmaisten laattojen kanssa saa taistella eikä kuvio silti nouse leimasimeen :/ Onneksi mulla tää laattaa toimii kohtalaisen hyvin ja tuo kuvio erinomaisesti.

      Poista
  4. Mä tuun vielä joku kerta ja laattanappaan tän laatan sulta :). Miksei tätä kuviota voi olla missään muussa laatassa? Nää kynnet on todella kauniit. Yleensä en yhtään tykkään sinivalkoisista kynsistä kun tulee aina Suomen lippu mieleen. Mutta näissä tää sininen on niin erillinen tuosta mustavalkoisuudesta, että lopputulos on tosi raikas. Miks mule tulee mieleen piikkilanka tosta leimasta nyt? Ehkä sen on tuo ruusu mikä saa mun aivot vinksalleen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooooou, dont duu it! :D Täytyypä jatkossa nukkuakin tämän kanssa...

      Kiitos tosi paljon Malle :) Mä välttelen myös sinivalkoista ja toinen ällötyksen aiheuttava yhdistelmä on Ruotsin lipun värit. Näissä kynsissä noi värit ei muakaan haitannut ylettömästi kun on mustaa mukana, mutta täytyy myöntää että kyllä se Suomen lippu ajatuksissa useamman kerran kävi kun näitä katseli :D Ja saahan tuosta kuviosta tosiaan vähän piikkilankamaisenkin kun sillä silmällä katsoo!

      Poista
  5. oi, odotan että näen Color Paintsit sun kynsillä ! sievät nämä ovat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdin yhdet kynnet jo niillä tehdä. Niistä kuitenkin tuli aika epämieluisat ja ne on hyvin yksinkertaisetkin, joten valitettavasti niissä ei ole paljoa odottamista, mutta kyllä mä ne silti tänne blogin puolelle isken :D Mutta enköhän mä niillä jotakin kohtuullisen kivaakin vielä saa aikaan.

      Kiitos! :)

      Poista