torstai 21. tammikuuta 2016

Dior Bleuette

Dior julkaisi hiljattain Glowing Gardens -nimeä kantavan kevätkokoelman. Niin kuin moni tietääkin, Dior on yksi mun lempi kynsilakkamerkeistä ja tässä kosmetiikkakokoelmassa olikin neljä kaunista lakkaa. Yksi niistä huusi mun nimeä, ja se on mikäpä muukaan kun minttuinen vaaleansininen Bleuette.


Näissä kuvissa lakka on vähemmän minttuun (eli vihreään) taittava kuin oikeasti. En saanut millään sävyä oikeaksi kuviin. Lakka on kuitenkin livenäkin selkeästi enemmän vaaleansininen kuin minttu. Joka tapauksessa tosi ihana ja mun tyylinen. Mun mielestä tämä sopii sekä kesään että talveen. Varmasti näyttää kivalta kesälläkin ruskettuneiden käsien kanssa.


Bleuette oli vaivaton lakattava, joskin hieman läpikuultava ja siksi lakkasin tätä kolme kerrosta. Kaksi olisi ehkä nipin napin riittänyt, mutta varmistin peittävyyden vielä yhdellä kerroksella. En meinannut keksiä mitään koristeluita tämän kanssa, sillä halusin ettei itse lakka peity juurikaan. Päätin sitten lisätä kynsille hieman glitteriä ja tässäkin tapauksessa se oli juuri kotiuttamani F.U.N Lacquerin Queen. Näistä tuli paukkupakkasille sopivat lakkaukset ja keväällä täytyykin sitten koittaa miten lakka taipuu vähemmän kylmään vuodenaikaan, kevätkokoelmasta kun on peräisin.


Kynsillä:
  • Dior Bleuette
  • F.U.N Lacquer Queen
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka

Joko siellä on tsekattu Diorin kevätkosmetiikka? Mikä kokoelman lakoista on mielestäsi kivoin?

14 kommenttia:

  1. Ihana lakka, ihan sun näköinen. Tsekkasin eilen Diorin kevättä mutten innostunut lakoista enkä meikeistä :) ihme kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on kyllä mun näköinen lakka :) Mäkään en innostunut kevätkokoelman meikeistä, mutta lakat oli kivoja :)

      Poista
  2. Mulla taitaa Diorin kosmetiikat jäädä tänäkin keväänä ja muutenkin väliin :D. Tämä lakka on kyllä ihan kuin sulle tehty, hienonsävyinen minttulakka. Oot asetellut noi glitterkoristelut tosi kivasti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään Dioria usein osta vaikka merkin (väri)kosmetiikasta tykkäänkin. Lakatkin on lähes poikkeuksetta ostettu alesta :)

      Kiitos Tintti!

      Poista
  3. Se on muuten jännä miten jotkut lakat vain "huutaa nimeä" ;D Miulla nyt huusi PP:n Bette miun nimeä, niin pakkohan se oli tilata ;D
    Mutta onpa vaan kauniit lakkaukset, ihanat! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen lakka kun tulee vastaan niin se on vaan hankittava, piste. Kiitos Nanne! <3

      Poista
  4. Kaunis lakka ja ihanat glitterkoristelut :)

    VastaaPoista