maanantai 28. maaliskuuta 2016

China Glaze Lite Brites - mun ekat valinnat

Moikka kanssalakkaajat! Mä olen lomaillut reilun viikon verran jo ja vasta keskiviikkona olisi töihin paluun aika. Ajattelin ennen lomaa että onpa kivaa kun ehdin vapaalla kirjoitella enemmän blogiin ja laittaa kynsiä ja sen sellaista, mutta nyt kyllä kävi niin että muut asiat on kiinnostanut enemmän kuin koneella tai kynsipisteellä istuminen. Ollaan touhuttu ihan hirveästi koiran kanssa, nautittu keväästä ja ihanasta luppoajasta. Kyllä loma maistuu kertakaikkisen hyvältä, kun siitä pääsee nauttimaan vain pari kertaa vuodessa!

Mutta niin kuin otsikkokin kertoo, hankin China Glazen Lite Brites -kesäkokoelmasta muutaman lakan ja nyt sananen niitä. Ensinnäkin koko kokoelma on musta aivan ihana, värikäs, kirkas ja piristävä kokonaisuus. Oikein huokuu kesää! Mä hommasin nyt alkuun vain kolme lakkaa, mutta ainakin yksi vielä saa muuttaa luokseni, ehkä useampikin. Tässä kuitenkin ekat hankintani näistä ihanuuksista.



Lip Smackin’ Good oli mulle lämminsävyisten pinkkien lakkojen ystävänä aika selkeä valinta. Tästä ei kuitenkaan ollut missään päin nettiä swatch-kuvia eikä mulla ollut siten mitään hajua siitä millainen lakka tulisi olemaan. Ainoastaan osasin arvella sen olevan lämminsävyinen, joten yllätyin kun se olikin neon! Lakka on tosi purkka ja karkki ja barbi mitä tulee mun makuuni, mutta joka tapauksessa tykkään tästä paljon. Tässä on lisäksi lakan sävyistä shimmeriä mukana, ei tosin näy kuvissa. Ei mikään nautinnollisin lakattava, mä tarvitsin kolme kerrosta. Kuivuu mattaiseksi, kuvissa päällyslakka.



Bite Me on korallinen neon kultaisella shimmerillä. Tosi samansävyinen Color Clubin Live, Love and Polishin kanssa, joskaan ei täysin dupe. En kuitenkaan tarvitsisi molempia. Lakka on vähän enemmän pinkki livenä eikä näissäkään kuvissa näy shimmer. Lakka kuivuu mataksi, mä käytin päällyslakkaa. Kaksi kerrosta riitti nipin napin. Tykkään.



What I Like About Blue on lakka johon iskin silmäni ihan ensimmäisenä ja sen on aivan ihana! Kyseessä on myös mataksi kuivuva turkoosi kultaisella shimmerillä. Jos shimmer olisi hopeista, lakka olisi yksinkertaisesti mun mielestä täydellinen. Shimmer ei kuitenkaan huuda kullansävyä, on enemmäkin vain "metallinen". Juuri tästä turkoosin sävystä tykkään; enemmän sininen kuin vihreä ja kuitenkin selkeästi turkoosi, sellainen paratiisirannan meren värinen. Kynsillä lakkaa kaksi kerrosta ja päällyslakka.

Ihania lakkoja ja ihana kokoelma. Tahtoo lisää!

Joko sä olet hankkinut Lite Brites -herkkuja?

10 kommenttia:

  1. Mä ajattelin ostaa kaksi lakkaa tuosta kokoelmasta, mutta saa nähdä miten sitten lopulta käy. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus se määrä kummasti kasvaa :D Jään odottelemaan mihin päädyt...

      Poista
  2. Tuo sun viimeisin vaaleansininen on ollut munkin ennakkosuosikkini, joka edelleen hieman houkuttelee. Nyt myös tuo Lip Smacking Good näyttäytyy kauniina värinsä puolesta, vaikka vaikea leviteltävyys ei houkuttele yhtään.. :/
    Saas nähdä miten käy, toivon että voisin skipata tämän kokoelman mutta luultavimmin sorrun johonkin. Onhan ne aika herkullisia :-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on tosi herkullisia kesälakkoja! Mä oon todella yllättynyt että oon tähän mennessä ollut ostamatta yhtään OPIn New Orleans -lakkaa. Katsotaan nyt kauan tätä kestää :D

      Poista
  3. Oih! Miksi pitää katsella näitä swatchi-postauksia kun sitten tulee taas palkkapäivän aikaan liikaa hankintoja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kynsiharrastajan elämä on, loputon ostoskierre! :D Tämä kokoelma on kyllä niin herkku ettei kannata jättää väliin, yllyti yllyti haha!

      Poista
  4. Ostin kans kolme lakkaa tästä kokoelmasta :) Bite Me, Papa Don't Peach ja What I Like About Blue. Yhden saatan vielä joutua ostamaan lisää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Papa Don't Peachin kanssa olen nyt jahkaillut jo pienen ikuisuuden. Hankkiako vaiko eikö hankkia... Siinäpä vasta pulma :D

      Poista