sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Ilman koristeita

En mä näköjään ihan pysy normaalissa rytmissä mitä tulee blogiin, taas vierähti viikko enkä ehtinyt tai jaksanut miettiä blogia. Mulla on jäänyt vastaamatta myös kommentteihin, pahoitteluni, korjaan asian piakkoin. Jokainen kommentti merkitsee mulle tosi paljon ja olen kiitollinen teille ihanille jotka jaksatte mua niillä piristää <3

Mulla ei ole juuri kynsikuvia varastossa ja siksikin tuntuu vaikealta kirjoitella tänne. Ei ole oikein mitään kivaa näytettävää. Olen kyllä lakannut kynsiäni ihan normaalisti, mutta ehkä vähän kynsimasistakin ilmassa, sillä useimpia lakkauksia en ole viitsinyt kuvata kun ne ei ole tuntunut mieleisiltä. Onneksi on kuitenkin joulunalusaika ja voi tehdä vaikka sitten joka kerta jouluiset lakkaukset jos ei muuta keksi :) Mä ostin muuten itselleni The Body Shopin joulukalenterin ja kohta pääsee avaamaan luukkuja jee!


Tällä kertaa kynsistä ei ole juurikaan kerrottavaa, ovat niin simppelit kun olla ja voi. Tein liukuvärin enkä millään keksinyt miten koristelisin lakkauksen. Siinä hetken mietittyäni tulin siihen tulokseen etten laita mitään koristeita. Miksi aina liukuvärin päällä pitäisi olla leimaukset tai vähintäänkin jotain strasseja tai muuta härpäkettä. Nyt kauniit värit saivat riittää.


Lakkoina liukuvärissä on kaksi Kikon kaunokaista; Electric Blue ja Mint Milk. Tein liukuvärin vaihteeksi tuollain kynnen ala- ja ulkoreunaa mukaillen. Ihan hauska lopputulos ja nuo värit on aivan ihanat. Ihan kivat nämä on ilman kummenpia koristelujakin, eipähän ainakaan peity nuo kauniit laguunisävyt.


Kynsillä:
  • Kiko Mint Milk
  • Kiko Electric Blue
  • Kinetics SolarGel Top Coat

14 kommenttia:

  1. Nää on kivat :) Toimii ihan yksinäänkin, ilman koristeita tai leimauksia.

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis liukuväri joka ei todellakaan vaadi mitään koristeluita. Mukavaa alkanutta viikkoa sinne :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis lakkaus! Ja hei, postaa joulukalenterin sisältöä tänne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä en taida saada joulukalenterin sisältöä blogiin saakka, sillä mulla ei ole mitään mahdollisuutta postata päivittäin. Instaan päivitän kyllä kalenterin sisällön joten sinne mars! :D

      Poista
  4. Kesäinen kuuma päivä ja rantamiljöö tulee mieleen näistä väreistä, joista aina vain tykkään ja kovasti - sopivat siis oivallisesti yhdessä liukuvärjäykseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin nää on ihana yhdistelmä - vie ajatukset kaukomaille :) Kiitos E-S!

      Poista
  5. Kaunis liuku, ja toimii sellaisenaan, ei niita strosseleita ja muita tilpehooreja aina tarvita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi muistaa useamminkin jättää kaiken maailman härpäkkeet pois, joskus yksinkertaisuus toimii parhaiten :) Kiitos paljon Kata!

      Poista
  6. Ooo, jännä tapa tehdä liuku! Mun on pakko apinoida tämä, näyttää superhienolta ♥

    VastaaPoista