torstai 8. tammikuuta 2015

Paljon minttua, vähän kultaa

Ou mai, viikko vierähtänyt edellisestä postauksesta. Pakko myöntää ettei nytkään runosuoni kuki, olen nimittäin taas flunssassa eikä olo ole parhaimmasta päästä. En kuitenkaan voinut enempää pitää hunningolla tätä blogiparkaa, joten isken yhdet lakkaukset pikaisesti eetteriin.


Ciatén joulukalenterista tuli myös kultainen lakka, nimeltään Sand Dune. Olin kovasti toivonutkin kalenterista sellaista, nimittäin mulla ei ollut ennen tätä YHTÄÄN kultaista lakkaa. Ajatelkaapa sitä. Ja mä vielä kutsun itseäni kynsiharrastajaksi.

Halusin siis kokeilla tuota lakkaa ja valitsin sen seuraksi Gina Tricotin Shimmer Mintin, sillä se sisältää hienon hienoa kultaista shimmeriä (mikä ei tosin kynsillä juuri näy). Lakkasin kaikki kynnet keskisormea lukuunottamatta Shimmer Mintillä ja töpötin kelmun avulla hieman kultaista ja valkoista lakkaa nimettömään. Keskisormen lakkasin ensin Sand Dunella, mutta päädyin laittamaan sen päälle vielä pari kerrosta Zoyan Baria. Loppujen lopuksi näissä kynsissä näkyikin tosi vähän tuo kultainen Sand Dune, mistä idea alunperin lähti. Pääsköön se toisella kertaa paremmin esille :)

Lopuksi kiinnitin kynsien tyviin (paitsi keskisormeen) kullanväriset niitit. Ei ihan mun juttu ollut nämä, mutta kyllä näillä vuorokauden verran jaksoi olla ;)


Kynsillä:
  • Ciaté Underwear Base Coat
  • Gina Tricot Shimmer Mint
  • Ciaté Sand Dune
  • Gina Tricot White
  • Zoya Bar
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka
  • kultaisia niittejä

P.S. Apua, tuli yhtäkkiä mieleen, että mä oon unohtanut kirjoittaa lopuista joulukalenterista tulleista lakoista! Toivottavasti ehdin kuvata ne pian! t. pöljä

P.P.S. Jotain kai mun tämän hetken (mitättömästä) aivotoiminnasta kertoo se, että yritin eilen illalla KUUNNELLA suklaakonvehtia että olisiko se hyvänmakuinen. Konvehdeissa on siis paperi päällä, enkä tunne kaikkia suklaita mitä pussi sisältää. Otin yhden, en tiennyt millainen karkki on kyseessä, joten pistin sen sitten korvaani vasten. Että sellaista tänne :D

16 kommenttia:

  1. Kaunis lakkaus jälleen kerran.
    Ps: Ai että mää repesin tolle PPs:lle... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katarooma! Voin paljastaa että sieltä suklaasta ei kuulunut yhtään mitään :D

      Poista
  2. Taas niin upeat lakkaukset! Taattua Maiju laatua! :)
    Ps. Sun blogistasi on muuten tullut yksi lemppareistani! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Roosa ihana <3 <3 Kiitos ihan älyttömästi, mä oon ihan häkeltynyt kauniista sanoistasi! Ihana kuulla että tykkäät blogistani <3

      Poista
  3. Kauniit! Repesin tolle P.P.S:lle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Latania! Joo täällä ei oo aina ihan kaikki muumit laaksossa :D

      Poista
  4. Eikä miten ihanat ♡♡ kulta-minttu töpötyskynsi on kaunein. Kerrassaan nätit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon Taina! <3 Mäkin tykkäsin töpötyskynnestä eniten :)

      Poista
  5. Oih, todella kauniit lakkaukset ^.^

    VastaaPoista
  6. Voi Maiju, suklaakonvehtien kuunteleminen on aivan normaalia. Kokeilepa seuraavan kerran esim. kaupassa vaikka jutella niille :). Ja kerro mulle ensin mihin kauppaan olet menossa, että saadaan tubeen hyvä otos! Upean väriyhdistelmä tämä minttu ja kulta. Mua niin keljuttaa, kun en ole löytänyt juuri tuota Ginan lakkaa mistään. Sovitaanko niin, ettet esittele mitään lakkoja, mitä itse haluaisin, mutta joita ei saa mistään, jooko Maiju <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm... Haistan (kuulen?) jäynän! Muuuutta miksei, treffit Tampereen Stockalla? :D Mä koitan olla jatkossa esittelemättä lakkoja joita sä itsellesi haluaisit, tämähän onnistuu vallan helposti telepaattisilla kyvyilläni! :D
      Kiitos Malle ihanainen ^_^

      Poista
  7. Hih, mun tän päivän postauksessa oli myös Sand Dune :D Se on kyllä ihana kultainen lakka!
    Minttu ja kulta toimii aina täydellisesti, joten aivan superihanat kynnet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä huomasin, mutta luin blogeja niin kiireessä etten ehtinyt kommentoimaan mitään! Sand Dune on ihana, mutta niin on myös Mineral Clarity, jota olit myös käyttänyt. Mä olen kans suunnitellut yhdistäväni nuo kaksi lakkaa, katsotaan josko saisin niihin jonkin idean piakkoin :) Ja kiitos Anni! <3

      Poista