perjantai 13. helmikuuta 2015

#ablecs15 Week 1: Will You Be My Valentine?

Tämän viikon toisena aiheena on Will You Be My Valentine?, tottakai :) Mullahan ei sydämiä kynsissä koskaan näe, ne ei vaan oikein ole mun juttu. Tähän lakkaukseen lisäsin kuitenkin sellaiset ihan ystävänpäivän kunniaksi. Tai, krhm, ainakin yritin.


Hankin OPIn uudesta Hawaii -kevätkokoelmasta tämän kauniin beigenuden, Do You Take Lei Awayn. Kuvissa lakkaa on kaksi helppoa kerrosta. Tämä on kyllä kerrassaan ihana nudelakka, levittyy todella helposti ja peittää mainiosti kahdella kerroksella. Harmi vain että mun lakassa sattui olemaan sellainen harottava suti, jolla oli vähän hankala lakata. Täytyy varmaan tehdä reklamaatio... Kyllä sillä pystyy lakkamaan, mutta OPI on jo siinä hintaluokassa täällä Suomessa, että haluaisin ihan priimakamaa.

Tein vielä tuollaiset sydämet kynsien tyviin Rimmelin parhauslakalla, punaisella Heart On Firellä. Tämä on paras kokeilemani punainen ja olenkin käyttänyt sitä jo vuosikausia. Levittyy täydellisesti ja peittää jo yhdellä kerroksella.

Mun täytyy kyllä myöntää, että en tykännyt näistä lakkauksista yhtään ja poistinkin ne heti kuvan oton jälkeen. Nuo sydämet epäonnistui täysin, enkä halunnut mennä ihmisten ilmoille näillä joten poistoon vain. Mua alko näiden jälkeen ärsyttämään koko ystävänpäiväkynnet, joten nämä myös jäi tällä erää ainoiksi sellaisiksi. Mut ei se mitään, tänään(kin) posti toi uusia lakkoja ja nyt on jo paljon kivemmat lakkaukset kynsillä.

Kynsillä:
  • Trind Nail Repair
  • OPI Do You Take Lei Away
  • Rimmel Heart On Fire
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka

Tehkää te muut mun puolesta söpösiä ystävänpäiväkynsiä ja pussailkaa höpönassujanne! Jälkimmäisen mäkin lupaan toteuttaa :D

12 kommenttia:

  1. Tosi hienot kynnethän nuo on! :) jos tarkoitat sydänten epäonnistumisella noita repaleisia reunoja niin minusta ne näyttää tosi hienoilta ja sympaattisilta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa ettei nämä näytä muiden silmissä niin karseilta :) Epäonnistumisella tarkoitan juurikin noita epätasaisia reunoja ja muutenkin sydämet on ihan epämuodostuneita. Jos ne olisi onnistunut paremmin niin nämä olisi ollut ihan ok kynnet. Mutta seuraavalla kerralla paremmin :)

      Poista
  2. Hyvää ystävänpäivää Maiju!

    Tuo Lei-lakka on ihanan värinen nude :). Himputti vieköön että lakassasi sattui olemaan virheellinen sivellin - semmoisesta menee aina herne nenuliin ja sitä isompi herne mitä kalliimmasta lakasta on kyse. Kyllä OPIn hinnoilla siveltimen pitää olla virheetön, reklamointi on munkin mielestä tuossa tilanteessa aiheellinen.

    Käsin tehdyiksi nuo sydämet on itse asiassa tosi hienot. Jos mä yrittäisin tehdä käsin sydämiä, niin niistä ei edes erottaisi että ne ovat sydämiä :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ystävänpäivää myös sulle Tintti! Oon tosi iloinen että olen pääsyt suhun täällä blogimaailmassa "tutustumaan" ^_^

      Tuo lakka on kyllä tosi nätti nude, meni heti top kolmoseen nudelakkojen osalta :) Täytyy varmaan laittaa Cesarsille kuva siitä sudista ja katsoa mitä sanovat sieltä. Harmittaa tehdä reklamaatio heille kun on niin hyvä kauppa ja loistavaa palvelua :D

      Ja kiitos kauniista sanoistasi - taidan kuitenkin jatkossa yrittää saada aikaiseksi vähän parempaa jälkeä, jos vielä joskus uskallan sydämiä kokeilla.

      Poista
  3. Munkin mielestä nämä on aivan ihanat! Jotenkin olet saanut nuo kuvatkin otettua niin, että sydämet näyttävät ihan kolmeulotteisilta. Mun piti tulla heti katsomaan tätä lakkaa, että mikä on tuo ihana väri mutta sehän onkin meidän Lei! On se vaan nätti :).

    Mä en oikeesti tajua tätä OPIn harottavaa sutia. Ennen suti oli täydellinen, eikä ollut mitään ongelmia. Nyt olen jo parissa kokoelmassa törmännyt tähän sutiin. 50 shades, Hawaii ja vielä kaiken lisäksi Gwenin kallis kultahippulakka. Jos lakka maksaa 40 euroa ja ostat sen maahantuojalta (varmasti siis aito) niin kuvittelisi, että suti olisi kunnossa. OPIlla olisi nyt ryhtiliikkeen paikka. Mä taidan muuten pistää niille postia, kun alkoin nyt kismittään sen verran!

    Mutta hyvää ystävänpäivää sulle Maiju <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Malle <3 Lei on aivan ihana, siitä tulee varmasti yksi mun käytetyimmistä nudelakoista :)

      Mutta mä tosiaan ajattelin että tämän yksilön harottava suti on vain yksittäinen virhe, mutta että näitä on viimeaikoina esiintynyt enemmänkin?? Tosi harmi juttu OPIlta, jos sutien laatu on mennyt heikommaksi... Hyvä että laitat postia, niin ehkä ymmärtävät korjata asian. Ja koska tiedän että tämäkin on varmasti aito, eikä viallinen suti ole myyjän vika, vähän harmittaa tehdä reklamaatio Cesarsille, mutta ymmärtävät varmasti asian, sieltä saa aina niin hyvää palvelua :)

      Mä jo toivottelinkin ystävänpäivät sun blogin puolella, mutta toinen kerta toden sanoo, eli samoin sulle Malle <3

      Poista
  4. Mullekkin on tulossa tämä lakka, toivotaan ettei satu harottavaa sutia, joita minun Opeissa ei vielä ole!
    Ja noi sydämmet on söpöt eikä ollenkaan epäsiistit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lakka on kyllä ihana, hyvä ostos! Toivotaan että suti on hyvä ja todella toivon että tämä jäi ainoaksi myös omalla kohdallani... Kiitos kaunis Milba! :)

      Poista
  5. Voi miten ihanan simppelit ja söpöt kynnet! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti Anna! Kiva kun poikkesit blogiini, tervetuloa jatkossakin ^_^

      Poista