keskiviikko 25. helmikuuta 2015

China Glaze More To Explore

Ja taas kevätkokoelmien parissa! Esittelin jo aikaisemmin China Glaze Road Trip -kokoelmasta ensimmäisen hankintani ja tässä tulee toinen, More To Explore. Tätä voisi kutsua tuon aikaisemman lakan räväkämmäksi serkuksi, persikkaa kun löytyy molemmista.


Mä en ole kovin hyvä kuvailemaan lakkoja ja tämä kyllä tuottaa erityisiä vaikeuksia. Lakassa on sävyjä niin oranssista, persikasta kuin pinkistäkin. Että mikä väri tämä nyt sitten on? Kaunis ainakin! Lisäksi tämä on melkein neon, sellainen hyvin hillitty neon, tiedättehän. Olispa jo kesä ja ruskettuneet kädet, tämä tulee näyttämään niin hyvältä.

Koostumus oli vähän kinkkinen, mutta kyllä tuosta selviää. Seuraavalla kertaa taas paremmin. Lakka valui aivan mennen tullen kynsinauhoille eli oli aika lirua, mutta tuppasi vähän silti raidoittumaan jos ei ollut tarkka. Kynsillä kolme paksuhkoa kerrosta ja kerros pikakuivattavaa päällyslakkaa.


Koristeluissa päätin pysyä yksikertaisella linjalla, koska en halunnut peittää kaunista lakkaa ja toiseksi pää löi todella tyhjää. Lisäsin keskisormiin kukkasiirtokuvat ja muutamaan sormeen strasseja. Näinkin yksinkertainen koristelu passasi mulle tällä kertaa oikein mainiosti, lakka kun on niin kiva jo itsessään.

Tämän jälkeen on vielä yksi Road Trip -kokoelman hankinta esittelemättä (ja kokeilematta). Enköhän senkin saa tänne tupattua lähiaikoina :)


Kynsillä:
  • Trind Nail Repair
  • China Glaze More To Explore
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka
  • siirtokuvia
  • swarovski-strasseja

Kesä, tule jo!

18 kommenttia:

  1. On se tuokin kyllä kaunis! <3 Harmi vaan, että ne kaikki shimmerit taitaa olla aika huonosti peittäviä ja liruja. Mä oon nyt kokeillu kahta tuon kokoelman shimmerlakkaa, ja pakko sanoa että aika ärsyttäviä on. :D Tiedä sitten noista cremeistä, toivottavasti pelittää paremmin, vaikka kuulostaa että ne ois samaa kastia.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se aikaisemmin testaamani Pack Lightly ja Tämä More To Explore peittivät molemmat kolmella kerroksella, mutta kyllä nämä aika ärsyttäviä lakattavia on :D Värit on kyllä niin kauniit että voisin ostaa silti vaikka varapullotkin (tuskin sitä kuitenkaan teen). Mulla on vielä se kokoelman vaaleansininen shimmer kokeilematta ja vähän pelottaa saako sillä peittävää jälkeä kolmella kerroksella... Mutta kauniita nämä on enivei <3

      Poista
    2. Mä just eilen julkaisin postauksen siitä vaaleansinisestä lakasta. Laitoin alle valkosen lakan, niin säästyin pahimmilta kerrostamisilta. :D Aika lirua oli tosissaan sekin.. :/

      Poista
    3. Ai julkaisit, miten multa on mennyt ihan ohi! Täytyykin käydä heti tsekkaamassa! Mut joo, arvelinkin ettei peitä kovin hyvin...

      Poista
  2. Vastaukset
    1. No niinpä! Vielä kun saisi sen auringon tänne lämmittämään ja tuomaan vähän rusketusta :) Siihen menee vielä aikaa mutta aina saa haaveilla!

      Poista
  3. Mä sain tuolla lakalla kahdella kerroksella ihan peittävän tuloksen, enkä kokenut sitä mitenkään huonoksi. Valuvaahan se oli, mutta kaukana silti hankalimmista China Glazen lakoista. :D Mulla kyllä varmaan on lyhyemmät kynnet kuin sulla, sulla on niin hurjan pitkä jo tuo kynsipetikin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin sain kyllä pikkurillin kynteen jo yhdellä kerroksella melkein peittävän lopputuloksen, hieman vain kärjen raja kuulsi läpi. Mutta sitten ne muut kynnet... Ei enää ollutkaan niin tasaista jälkeä :D Mut joo, mullahan on toki pitkät kynnet jo kynsipetienkin takia, mutta kyllä mä sanoisin sunkin kynsiä silti aika pitkiksi. Taitaa olla vaan tumpelo lakkaaja täällä päässä! :D Mutta ei tämä mitään ihan kauheaa kuraa koostumukseltaan ollut, todellakin on tullut pahempiakin vastaan.

      Poista
  4. Kaunis lakkaus ja ihanan raikas väri tuossa lakassa :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tintti! Tuo on kyllä oikein raikas ja kesäinen lakka :)

      Poista
  5. Ooh taisin rakastua tuon lakan sävyyn! Aivan ihana <3 Ja koristelutkin on kauniit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään tästä tosi paljon :) Kiitos Nena Sofia!

      Poista
  6. Nätiltä näyttää tämäkin lakka ♡

    VastaaPoista
  7. Voi kun nätit! Itse olen vielä rajoittanut ostoja tuosta kokoelmasta, varmaan sitten vielä aurinkoisempien kelien tullessa alkaa kiinnostaa lisää :) Toistaiseksi rahat on turvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon mirka! ^_^ Mua houkuttelee jo nyt kesäkokoelmat ihan hirveesti! Oon ihan täynnä harmaita ilmoja ja synkkiä lakkoja. Värejä ja aurinkoa kiitos :D

      Poista