tiistai 4. lokakuuta 2016

Hilla yks vee!

Nyt vuorossa kynsien sijaan koirajuttuja! Tiedän että siellä on muitakin eläinrakkaita tyyppejä, joten tässä pieni katsaus mun koiruuden kuulumisiin. Hilla täytää nimittäin tänään yksi vuotta! <3

Osa teistä saattaakin muistaa että viime joulukuussa meille muutti pienen pieni yorkshirenterrieri. Alkuvuodesta esittelin (<-- tästä postaukseen klik) hänet täällä bloginkin puolella. Nyt on kulunut jo vuosi Hillan syntymästä ja mä en voisi enää kuvitella elämää ilman tuota hölmöläistä.


Jos muistatte, tai kävitte nyt katsomassa tuota aiempaa postausta, Hillahan oli lähes kokonaan musta silloin vauvana. Turkin väri on näiden kuukausien aikana vaihtunut lähes kokonaan ja Hillalla on tummaa karvaa enää selässä ja hännässä ja nekin ovat harmaat eikä mustat. Turkki vaatii jonkin verran hoitoa jottei pääse pahasti takkuuntumaan. Tullessaan meille Hilla ei voinut sietää harjausta, mutta nykyään se onneksi sujuu kunhan muistaa samalla antaa vähän nameja. Hillalla on todella luja oma tahto mitä tulee "huoltotoimenpiteisiin". Esimerkiksi pesu, harjaus ja silmien putsaus on sellaisia mihin se on jo alistunut ja hyväksyy että ne on tehtävä. Mutta pari juttua on mitä se ei edelleenkään siedä yhtään; trimmeri ja kynsien leikkuu. Ne on yhtä taistelua. Ollaan yritetty tehdä niistä mahdollisimman kivoja juttuja ja syötetty samalla ties mitä nakinpaloja mutta ei, aina hirveä paniikki päälle. Noh, ehkä joskus ne sujuu... Hillan korvista pitäisi ajella ylin yksi kolmasosa kokonaan karvattomaksi trimmerillä, mutta toistaiseksi se on ollut lähes mahdotonta ja ollaan sitten käytetty vain saksia ja siistitty sen verran mitä niillä pystyy.


Onneksi Hilla on muuten maailman iloisin tapaus. Mä en ole ihan oikeasti ikinä ennen nähnyt koiraa joka tykkää poikkeuksetta kaikista. Sen mielestä koirat on maailman paras juttu rotuun tai sukupuoleen katsomatta, samoin ihmiset ovat he sitten aikuisia tai lapsia, myös kissat on kivoja ja onpa vastaan tullut koirasusikin josta Hilla oli aivan innoissaan. Ei se toki tyhmä ole ja pitää tietty varansa jos joku koira haukkuu agressiivisesti. Mutta haluaa olla ihan kaikkien kaveri ja niin kuin arvata saattaa, aikuiset koirat ei yleensä ole ihan niin innoissaan kun toi pentu yrittää ekana rynnätä pussaileen häntä heiluen :D Sitten se menee ihan matalaksi ja "ryömii" toisen koiran edessä sillain "kato kato mä oon ihan pieni ja tosi kiva" haha!


Hilla on edelleen ihan hepuli ja pentuhan se onkin vielä. Tahtoisi leikkiä koko ajan, on aina iloinen ja sekoaa kivoista jutuista kuten tutuista ihmisistä (etenkin mun äidistä), koirakavereista ja lenkeistä. Lenkin jälkeen se aina ravaa ympäri asuntoa, päästää muutaman haukun ja heittelee lelujaan. Ja sitten sammuu.

Kaikesta hepuloinnista ja aktiivisuudestaan huolimatta tottelee kyllä suurimmaksi osaksi tosi hyvin ja osaa käyttäytyä hienosti. Hilla onneksi oppii tosi nopeasti herkkujen ja naksuttimen avulla. Kaikkien normijuttujen (vieressä kävely, luokse tulo yms.) lisäksi ollaan muunmuassa opetettu se sulkemaan alalaatikoita ja sen sellaista pöhköä. Hillan mielestä naksuttimen kanssa opettelu on super kivaa joten on pitänyt sitten keksiä tuollaisia ei niin hyödyllisiäkin juttuja :D


Nyt kun kokemusta on karttunut, niin voin kyllä sanoa että ehdottomasti tehtiin oikea rotuvalinta. Haluttiin aktiivinen, mutta pieni koira. Sellainen jolla on reippaasti luonnetta, mutta haluaisi kuitenkin olla sylivauvakin. Juuri tätä saimme Hillasta. Sekä minä että mieheni ollaan molemmat sitä mieltä että halutaan toinenkin yorkki ja jo ihan Hillankin kannalta se olisi kiva juttu. Aamuisin harmittaa jättää se yksin kotiin kun tiedän toisen haluavan olla muiden seurassa enemmän kuin mitään. Joten kyllä kaveri pitää olla <3 Odotellaan nyt vielä vähän että tuosta kasvaa mutta ajatuksissa Hillan "pikkusisko" jo on.

No niin, siinä vähän koirakuulumisia. Nyt, synttärisankari odottaa tietysti kilokaupalla pusuja, joten antakaa tulla vaan än-yy-tee-nyt!

12 kommenttia:

  1. Voi miten hän on hurjan ihana! Että täältä lähtee kyllä tuhat pusua Hillalle ja sullekin halauksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme pusuista ja haleista! ❤❤

      Poista
  2. Onnea ihanalle pikku-Hillalle <3 meillähän se kynsienleikkuu oli pahinta ikinä ja aina hirmu itkun ja tappelun takana. Kerran leikkasin vielä tulemaan veret :( tuli niin paha mieli ja Hippu pelästyi. Luulin että tämä ei tule ikinä onnistumaan!!
    Sitten alettiin tekemään niin että mies laittaa Hipun kyljelleen ja pitää siinä. Minä leikkaan kynsiä ja annan koko ajan nakkipalkkiota. Näin saatiin luottamus ja voitto herkkujen avulla. Nykyään Hippu tietää että nakit on vain kynsienleikkuu palkkaa. Kerran jopa sain yksinäni kynnet leikattua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajateltiin että nyt vielä yhden kerran kokeillaan jollain oikein super herkulla. Jos ei onnistu niin sitten on pakko alkaa kapaloimaan koira pyyhkeeseen tai huopaan ja hoitaa homma sillain, vaikka paha mieli siitä tuleekin :( Aika näyttää miten käy. Hilla kiittää onnitteluista ja lähettää Hipulle terveisiä!

      Poista
  3. Oiii, paljon onnea pikkuiselle! ♥♥

    VastaaPoista
  4. Onnea pienelle! Tuntuu, että eihän siitä nyt vielä vuotta ole kun esittelit tämän pikkuisen, mutta onhan meilläkin tuo meidän vauva ollut jo 9kk olemassa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, aivan uskomatonta miten aika kuluu nopeasti! Hillalta kiitokset ja rapsutuksia myös teidän söpöselle :)

      Poista
  5. Justhan sää kirjottelit, että koira tulossa! :O Huh hei, ku aika menny äkkiä! Ja mikä suloisuus Hilla onkaan. ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ihan hullua miten aika menee nopeasti. Hilla kiittää kehuista ❤

      Poista
  6. Vastaukset
    1. No sitä tämä tytsy kyllä on ❤

      Poista