maanantai 16. tammikuuta 2017

Tuplaleima

Edellisessä postauksessa mainitsin että pitäisi rohkeammin leimata värikkäillä leimalakoilla. Ja heti tsemppasin! Kyllä käytin mustaakin juu, mutta silti. Silti!


Aloitin lakkaamalla kaikkiin kynsiin kaksi kerrosta yhtä mun lempparilakoista - piCture pOlishin Salt Wateria. Tuli niin ikävä kesää kun lakkasin tällä. Toivottavasti piCture pOlish julkaisee myös tänä keväänä jotain yhtä ihanaa!

Päädyin tekemään kynsille tuplaleimat. Leimasin ensin MoYou Londonin mustalla ja sitten sen päälle saman merkin pinkillä Teenage Blushilla. Pinkki lakka kyllä menetti kirkkautensa mustan päällä, mutta en halunnut käyttää alla valkoista, kontrasti olisi jäänyt liian laimeaksi.

Näistä tuli taas peruskivat peruslakkaukset (kirjoitin ensin persulakkaukset, god no!). Tämä viikko ei kuitenkaan tule olemaan ihan perusviikko. Lauantaina pitää laittaa hihat heilumaan ja puunata koti ja tehdä siitä KOIRANPENTUYSTÄVÄLLINEN JIPII! Sunnuntaina mennäänkin sitten hakemaan uusi perheenjäsen ja päälle pidetään viikon loma. En malta odottaa!


Kynsillä:
  • piCture pOlish Salt Water
  • MoYou London Black Knight -leimauslakka
  • MoYou London Teenage Blush -leimauslakka
  • ÜberChic Beauty 6-03 -leimauslaatta
  • Glisten & Glow HK Girl Top Coat

14 kommenttia:

  1. Kauniit, ja täällä myös iski kaipuu kesään! Minkäs merkkinen pentu teille on tulossa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille on tulossa yorkshirenterrieri. Samaa rotua kuin nykyinenkin koiramme Hilla :) Kiitos Nanne! :)

      Poista
  2. Onnea pienestä tulokkaasta <3 onhan se kiva kun Hilla saa kaverin :) tosi ihanat kynnet, just täydelliset värit leimassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tosi kiva Hillalle kun on niin yltiösosiaalinen tapaus. Kohta on aina kaveri :) Kiitos paljon Taina! <3

      Poista
  3. Oi miten kiva yhdistelmä! :3 Voi ei, onnea perheenlisäyksestä! ♥

    VastaaPoista
  4. Oii onnea uudesta perheenjäsenestä! ♥♥ Ja kynnet on kyllä tosi nätit, tuo tuplaleimaus on täydellisesti onnistunut :)

    VastaaPoista
  5. Onpa upeasti toteutetut ja kiva väriyhdistelmä! Mukavaa lomaa uuden vipeltäjän kanssa :)

    VastaaPoista
  6. Oi, miten nätit :) Ja onnea uuden perheenjäsenen johdosta!

    VastaaPoista
  7. Kaunis lakkaus! Ja hee, pentukuvia ootellessa. ^_^

    VastaaPoista