tiistai 2. tammikuuta 2018

piCture pOlish Summer (Reborn)

Hyvää alkanutta vuotta! Nyt on vapaat lusittu ja tänään alkoi taas normaali arki aikasine herätyksineen. Se on kyllä ihan hyväkin, sillä mulla meni jotenkin unirytmi aivan sekaisin, valvoin tosi myöhään ja nukuin hävyttömän pitkään. Normaalisti herään vapaapäivinäkin kuuden-seitsemän välillä, joten myöhään nukkuminen on musta todella outoa ja päivä menee ihan ohi. Joskin jo vajaan viiden viikon kuluttua olen talvilomalla Meksikossa ja se vasta sekoittaakin unirytmit. Mutta ehkä mun ei kannata murehtia sitä ihan vielä. Sitä paitsi ei lomassa auringon alla ole mitään murehtimista.

Ja auringosta puheen ollen, lakkasin kynteni piCture pOlishin uutukaisella Summerilla. Jälleen valonpuutteen vuoksi räpsin kuvat puolihämärässä parvekkeella, joten swatch-kuvia kannattaa etsiä muualta.


Summer on vaaleanpunainen lakka johon on lisätty reilulla kädellä kultaista shimmeriä ja lisäksi pp:lle tyypillistä holohitulaa. Lakka peitti hyvin kahdella kerroksella ja on laadultaan oikein hyvä. Summer on ilmestynyt ensimmäisen kerran jo vuonna 2016, mutta syystä tai toisesta piCture pOlish teki siitä nyt uuden version. Tykkään tästä uudesta paljon enemmän kuin aikaisemmasta. Silti mielestäni on vähän outoa julkaista ihan eri lakka samalla nimellä. Mutta oli miten oli, uusi versio on musta kivempi ja koska tykkään lämminsävyisistä pinkeistä, on tämäkin kiva. Ei pääse lempilakkojen joukkoon, mutta nätti kuitenkin.

En keksinyt oikein mitään ideaa koristeluille, joten menin vähän niin kuin sieltä missä aita on matalin. Toisin sanoen leimasin valkoisella "luottokoukerot" ÜberChicin 5-01 -laatasta. Mun piti ensin leimata koukerot kultaisella ja sitten päälle valkoisella, mutta kultainen leimauslakka ei taaskaan kerran tarttunut leimasimeen, joten annoin olla. Ihan ok nämä on näinkin ja olipahan ainakin nopeat tehdä.

Kesänkaipuu kyllä taas iski, kiitos lakan nimen. Onneksi uusi vuosi on alkanut ja kevättä kohti mennään hitaasti mutta varmasti. Toivottavasti vuosi 2018 tuo teille mukanaan kaikkea kivaa!


Kynsillä:
  • piCture pOlish Summer (Reborn)
  • MoYou London White Knight -leimauslakka
  • ÜberChic Beauty 5-01 -leimauslaatta
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka

10 kommenttia:

  1. Mä olen kyllä samaa mieltä sun kanssa tästä Summerista, hyvin olisi voinut olla oma kirjoitus tuosta lakasta. :)

    VastaaPoista
  2. Mä en kans ymmärrä näitä reborn versioita. Miksei vaan voi antaa ihan uutta nimeä uudelle lakalle? Kun pulloissakaan ei edes lue "reborn" tms. menee ihan sekasin hetken pääst :D Mut on kyllä hirmu kaunis lakka!

    VastaaPoista
  3. Kaunis lakka ja toi sun luottokiekura on tosi nätti kuvio :)

    VastaaPoista
  4. Voi vitsi aivan ihanat lakkaukset ja nyt nämä kynnet saivat mut taas vakavasti pohtimaan, että pärjäänkö ehkä sittenkään ilman tuota Summeria. :D Mun ehdoton suosikki näistä kaikista Picture Polishin uutuuksista olikin juuri tuo Summer. Tosin itsekään en täysin ymmärrä tuota ideaa julkaista vanha lakka uudelleen, kun ihan uudenkin voisi julkaista. :/

    VastaaPoista
  5. On kyllä hassua että tästä tehtiin reborn-versio vaikka ihan uutenakin lakkana olisi mennyt :D Nätti se kyllä on, ja lakkaus kokonaisuudessaan tosi kaunis! <3

    VastaaPoista