keskiviikko 8. lokakuuta 2014

#ablecaw14 Week 4: Negative Space

The Finnish(able) Nail Art Challenge AW2014 -lakkaushaasteessa on menossa neljäs viikko. Viime viikko multa jäikin välistä kokonaan, mutta nyt kunnostauduin asian suhteen. Tämän viikon aiheina on Play that song ja Negative Space. Valitsin ensin toteutettavaksi jälkimmäisen, sillä en ole vielä kyseisellä tekniikalla tehnyt lakkauksia, enkä ole varma ehdinkö tekemään molempia haastekynsiä.

Halusin tehdä negative space -kynnet koska en oikestaan pidä kyseisestä lakkaustyylistä. Ideana on että lakkauksessa jätetään näkyville paljasta kynttä esimerkiksi teippien avulla. Koska lakkaustyyli ei nappaa, halusin koittaa saanko aikaiseksi jotain mikä jopa miellyttäisi silmääni. Ja sainhan minä! Tämä mun lakkaus menee tosin nipin napin negative space -kategoriaan, mutta kyllä mä tämän silti siihen luokittelen.


Lakkasin ensin pohjalle kerroksen Lumenen CC-lakkaa. Tuosta on muodostunut jo ihan vakituote ranskiksiin ja muihin lakkauksiin, joihin kaipaan pientä värin tasoitusta kynnelle. Väriä ei yhdellä kerroksella juuri tule, eli tulos on todella luonnollinen, mutta lakka kuitenkin taittaa pois esimerkiksi värjäytymiä.

Tämän jälkeen lakkasin kynsien kärjet tavallisesta ranskalaisesta manikyyristä poiketen tuollaisiksi raidallisiksi. Lakkana iiiihana China Glazen For Audrey ja raidat tein ohuen teipin avulla.


For Audrey on todella kaunis tiffany-sininen. Lakka on saanut inspiraationsa ja omistettu iki-ihanalle Audrey Hepburnille elokuvassa Breakfast at Tiffany's. Ja lakkahan on todellakin huomattavan saman sävyinen kuin Tiffany & Co:n sininen ja siksi kutsun sitä tiffanyn siniseksi. Ihan suomeksi, musta tuo on sekoitus vaaleansinistä, turkoosia ja minttua. Tykkään siitä tosi paljon! Ja hei, jos sieltä löytyy joku joka haluaa myydä mulle omansa, huudathan hep! Mulla on nimittäin vain minipullo tuota ja isonkin kelpuuttaisin :)


Lopuksi maalasin söhin coctailtikun avulla kukat keskisormen ja nimettömän kynsiin. Jep, en ole vieläkään hankkinut uusia siveltimiä. Mut hei, kyllä ne kaukaa katsottuna näyttää ihan kivoilta! :D
Kukkien keskelle laitoin Swarovski-strassit, samoin kuin muidenkin kynsien vasempaan reunaan. Siinäpä se kaikessa yksinkertaisuudessaan (okei teipeillä leikkiminen ei aina ole yksikertaista) ja mä tykkään näistä khyl!


Kynsillä:
  • Trind Nail Repair
  • Lumene CC Nail Concealer
  • China Glaze For Audrey
  • Glisten & Glow HK Girl Top Coat
  • valkoinen akryylimaali
  • Swarovski-strassit 

Mitä tykkäätte lakkauksista? Onko negative space -lakkaustyyli tuttu ennestään?

8 kommenttia:

  1. Nämä on aivan superihanat! ♥ Täydelliset :)

    VastaaPoista
  2. Nätit. Tuo FA on niin hurmaava lakka...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katarooma :) Mäkin tykkään kyseisestä lakasta tooodella paljon!

      Poista
  3. Nää onkin varmaan ainoat negative space kynnet joista oon tykännyt oikeasti! :)

    VastaaPoista