sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Vahingossa talviset

Eräs ilta aloin lakkaushommiin ilman pienintäkään ajatusta siitä, mitä kynsilleni haluaisin. Jotain syksyyn sopivaa teki mieli, mutta ruskan sävyt ei houkutellut yhtään. Valitsin sitten lakaksi Essien Parka Perfectin, pidän kovasti lakan sinisen harmaasta sävystä. Lakkahan on ilmestynyt vuosi sitten talvikokoelmassa, mutta sopii mielestäni harmaudessaan syksyynkin. Kuitenkin nämä ovat loppujen lopuksi ehdottomasti talviset kynnet, eikä näistä kyllä syksy tule mieleen. Mutta ei se mitään, mä tykkään näistä silti!


Lakkasin siis ensin pohjalle muutaman kerroksen Parka Perfectiä. Olen ostanut lakan jenkeistä, joten tässä on se kapeampi suti, "suomisudilla" kaksi kerrosta riittänee mainiosti. Päälle levitin kerroksen pikakuivattavaa lakkaa, jotta värilakka ei vahingoittuisi leimatessa.

Lakkojen kuivuttua lemasin kynsien keskelle A59 -laatasta tuollaiset sulat tai lehdet, miksi niitä nyt haluaakaan kutsua. Leimauslakkana Konadin valkoinen.


Leimat onnistuivat ihan ok, vähän niistä tuli suttuiset mutta en anna sen häiritä. Kuvissakin näkyvän vasurin pikkurillin sotki päällyslakka, mutta lakan vaihdettuani muut säilyivät ilman suttaantumista.
Se on kyllä kumma juttu miten tuo leimaaminen onnistuu välillä tosi hyvin ja välillä hommasta ei meinaa tulla mitään. Mulle tärkein pointti on hyvä leimauslakka, mutta jotenkin mä olen liian kärsimätön testaamaan mitkä lakat käy leimaamiseen ja mitkä ei. Mä kun en yhtään tykkää siitä että jo melkein valmiit lakkaukset pitää poistaa esim. huonon leimausjäljen takia. Pitäisi varmaan ottaa projektiksi kokeilla eri lakoilla leimaamista kynsikiekolle...

 

Leimojen jälkeen lisäsin vielä Essien Set In Stones -glitterlakkaa, mikä sitten viimeisteli talvisen fiiliksen. Päälle kerros pikakuivattavaa ja done.


Vaikka olinkin lakkausvaiheessa vähän epäröivä lopputuloksesta, näistä tulikin tosi mieluisat. Tuo leima on kaunis ja olen ihan rakastunut Set In Stonesiin. Miksi ihmeessä ostin tämän glitterin vasta nyt?



Kynsillä:
  • Trind Nail Repair
  • Essie Parka Perfect
  • Essie Set In Stones
  • Konad valkoinen
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka
  • A59 -leimauslaatta

Mitä tykkäätte? Onko talviset kynnet ihan ok jo näin lokakuussa?
Ja hei! Sain vihdoin tehtyä myös blogilleni tilin Pinterestiin, pääset profiiliini vasemman reunan widgetistä. Liittykäähän seuraajiksi ihanaiset lukijani! ^_^

16 kommenttia:

  1. Kauniit on ja varsinkin tuo postauksen 2. kuva tuo kynnet oikein edukseen esiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos E-S! Ihana kuulla että jopa näistä mun kuvista on johonkin :D

      Poista
  2. Upeat lakkaukset! Talvisia lakkauksia vaan tulemaan lisää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Roosa! Talvisia lakkauksia tulee aivan varmasti useampia vielä :)

      Poista
  3. Ihanaisen värinen tuo Parka Perfect ja Set in Stones sopii mukaan kuin nenä päähän. Leimaukset näyttävät kuvissa erittäin hyvin onnistuneilta, en itse saisi Konadin valkoisella leimauslakalla (tai millään valkoisella lakalla) ollenkaan noin tarkkarajaisia leimauksia aikaiseksi.

    Kynsien leimaamisen onnistuminen tuntuu olevan ihan päivästä kiinni, joskus leimat nousee hienosti laatalta ja joskus ne ei sitten tunnu onnistuvan millään. Pääsääntöisesti lakka on käyttökelpoinen leimaamispuuhiin, jos se on tosi peittävä yhden kerroksen lakka. Mutta jos sattuu olemaan huono leimauspäivä, niin ei se peittävyyskään auta :D.

    Leimauslaatoissakin on eroja. Huononakin päivänä leimat nousee kohtuullisesti Konadin, Pueenin ja CICI&SISIn laatoilta, mutta MoYoun ja Bundle Monsterin laatoilta en saa silloin kuvioita nousemaan. En tiedä johtuisiko se siitä, että MoYoun ja BM:n laatoissa kuvioita ei ole uurrettu kovin syvälle metallilaattaan, jolloin lakkaa mahtuu kuvioihin ohuemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon Tintti rohkaisevasta kommentistasi ja kaikista vinkeistä! Kyllä tämä blogi on mahtava harrastus kun siellä on toisella puolella noin avuliaita tyyppejä! ^_^

      Poista
  4. Todella kauniit kynnet! Eivät kyllä ole mielestäni talviset, enemmänkin jokaiseen vuodenaikaan sopivat :) Toisin kuin nämä minun, syyskuussa vahingossa tehdyt talviset kynnet :D http://nails1820.blogspot.fi/2014/09/hups-talviset-kynnet.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Daniela! Mun mielestä noi sun kynnet voisi myös olla ihan hyvin keväiset/kesäiset. Nuo valkoiset osat voisi olla kukat ja sininen osa joko vettä tai yötaivas :)

      Poista
  5. Tosi kauniit!
    Ostin viime kuussa Kicksistä tuon Set in Stonesin ja se on kyllä ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Ja kyllä, Set In Stones on iiihana!

      Poista