tiistai 23. elokuuta 2016

Arabesque

MoYou London pukkaa uutta leimalaattaa sellaisella vauhdilla että heikompaa hirvittää. Sallin itselleni pienen tilauksen sillä tarvitsin uuden isomman kirkkaan leimasimen ja kyllähän siihen tilaukseen sitten sisältyi muutama laattakin. Yksi näistä on Arabesque 04 ja käytin sitä tässä lakkauksessa jonka nyt esittelen.


Lakkasin pikkusormen Essien Sand Tropezilla ja etusormen sekä peukalon China Glazen turkoosilla What I Like About You'lla. Nimettömän ja keskisormen leimadecaleihin käytin näiden lisäksi Ciatén kultaista Sand Dunea ja MoYou Londonin mustaa leimauslakkaa. Tuo leimakuvio on tosi nätti, mutta jostain syystä lakkaa meinasi koko ajan jäädä liikaa laatassa kuvion päälle ja se nousi leimasimeen vähän suttuisena. En tiedä mistä tuo johtuu, mutta kyllä sillä leimaaminen onnistui silti ihan ok eikä missään nimessä ole käyttökelvoton. Leimadecalit ottivat hieman osumaa kun asettelin niitä kynsille, eli siisteydessä on hieman toivomisen varaa, muuten kyllä tykkäsin tästä lakkauksesta. Ja tuo leimalaatta on kaunis kuin mikä!


Kynsillä:
  • Essie Sand Tropez
  • China Glaze What I Like About You
  • Ciaté Sand Dune
  • MoYou London Black Knight -leimauslakka
  • MoYou London Arabesque 04 -leimauslaatta
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka

6 kommenttia:

  1. Ihan sun tyyliset, olet taas nähnyt vaivaa :) itse kun tekee pelkkiä laiskurikynsiä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, mutta pakko sanoa että ei sun kynnet kyllä yhtään näytä miltään laiskurikynsiltä! :D

      Poista