lauantai 26. heinäkuuta 2014

Liukua uusilla lakoilla

Heipparallaa! Onkos täällä enää ketään? Palasin eilen Lissabonista ja nyt, omassa sängyssä hyvin nukutun yön jälkeen on taas aika kirjoitella blogiinkin :) Olin siis Lissabonissa parisen viikkoa mieheni kanssa ja mikä tärkeintä blogin kannalta, lakkojakin tuli haalittua reissusta jonkin verran. Etenkin Kikon lakkoja tuli taas ostettua, varsinkin, kun lähes kaikki lakat oli alennuksessa hintaan 1,90€/kappale!

Tänään olen lähdössä ystävieni kanssa ulos livemusiikkia kuuntelemaan ja tein itselleni tietysti heti uusilla lakoilla kynnet.


Halusin käyttää reissusta kotiuttamaani ihanaa Kikon 389 Mint Milkiä, sillä se sopii erääseen kaulakoruuni täydellisesti värin puolesta. En kuitenkaan halunnut pelkästään mintun värsiä kynsiä, joten yhdistin siihen toisen uutukaisen, Kikon turkoosin 344:n (en löytänyt tälle nimeä). Luonossa liukuväri erottuu selkeämmin, kärjissä oleva minttu on enemmän vihertävä kuin kuvissa. Kamerani halusi jälleen kerran kuvata mintun vaaleansinisenä.

 
Mun oli aiiiiivan pakko saada käyttää näihin lakkauksiin myös Claire's -kaupasta löytämääni glitterlakkaa. Laitoin sitä nimettömiin ja keskisormiin ja ihan hyvin se tuohon istuikin. Lakka on kerrassaan ihastuttava; se sisältää valkoista ja vaaleaa minttua hex-glitteriä, sekä ihan pienen pientä hologlitteriä kirkkaassa pohjassa. Tämä on jopa vähän indielakkamainen, ja olin aivan ihmeissäni kun löysin tämän Claire'sista kolmella ja puolella eurolla. Ostin tämän lisäksi pari muutakin saman tyyppistä lakkaa. Näiden lisäksi siellä oli muitakin upeita indiemäisiä (:D) glitterlakkoja, mutta en niitä viitsinyt ostaa, sillä epäilin ettei mulla niille käyttöä kuitenkaan tule. Mutta käykää siis ihmeessa tsekkaamassa kyseisen kaupan lakat ulkomailla, jos kohdalle osuu. Muuten kauppa ei kovin houkutteleva ole, sillä siellä myydään paljon kaikkea etenkin lapsille sunnattua (turhaa) sälää.


Koska värien puolesta lakkaukset muistutti minua jonkin paratiisisaaren turkoosista merestä, heitin loppuhin kynsiin simpukkakoristeet ja siinä se. Näistä tuli aika kivat ja sopii hyvin kaulakoruun ja kenkiin, jotka laitan tänään päälleni :)

Kynsillä:
  • Trind Nail Repair
  • Kiko 389
  • Kiko 344
  • Claire's Shiver
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka
  • simpukkakoristeet

Mitäs mieltä tuosta glitterlakasta, hitti vai huti? Oletko sinä löytänyt jostain yllättävästä paikasta erityisen upeita lakkoja?

4 kommenttia:

  1. Ihanat todellakin! Glitter on kaunis ja passaa tohon tosi hyvin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mun tekis mieli laittaa tuota glitteriä nyt joka lakkaukseen, mutta toistaiseksi oon malttanut mieleni :D

      Poista