maanantai 4. elokuuta 2014

Prahan lakkaostokset

Prahan reissusta on jo kuukausi, joten eiköhän ole aika kirjoitella sieltä hankkimistani kynsilakoista. Taisinkin jo heti matkan jälkeen mainita, että mitään älytöntä määrää ei lakkoja tullut hankittua, vaikka markettimerkkejä sieltä sai puoli-ilmaiseksi. "Paremmat" lakat, kuten OPI:t tai Essiet ei irronnut kovinkaan paljon halvemmalla, enkä niitä sitten päätynytkään ostamaan. Tässä kuitenkin ostokseni:


Essenceltä mukaani tarttui kolme lakkaa. Ihmettelen nyt jälkikäteen etten ostanut halvoista hinnoista hullaantuneena näitä enempää, nämä kun ei todellakaan ollut hinnalla pilattu. En nyt muista tarkalleen mitä maksoin per pullo, mutta varmaankin jotain vähän päälle euron. Olen kuitenkin vain tyytyväinen etten hamstrannut näitä enempää, sillä valikoima oli useammassa kaupassa suhteellisen pieni, ja niistä lakoista mitä mulla ei vielä ole, ei löytynyt montaakaan erityisen kiinnostavaa.

Kuvassa oikealta ensimmäinen lakka on tuollainen mutaisen violetti creme ja nimeltään love me, cupcake! (168). Keskimmäinen on kirkas korallipinkki, off to miami! (109). Tämäkin koostumukseltaan creme. Vasemmassa reunassa oleva lakka onkin mulle vanha tuttu that's what i mint! (146), ostin tätä toisen pullon jemmaan, sen verran loistava minttulakka on kyseessä. Tässä cremessä on mukana hyvin hienoa shimmeriä, joka ei kylläkään kynnellä juuri näy. Olen käyttänyt kyseistä minttua muunmuassa tässä lakkauksessa.


Nämä Maybellinen Bleached Neons -lakat olisin ostanut joka tapauksessa Suomestakin, mutta onnekseni ne löytyi Prahasta muutamalla pennosella. Tänään katselin näitä Citymarketissa ja taisivat olla noin vitosen luokkaa, Prahassa hinta oli jotakin kahden ja kolmen euron välillä. Nyt kaduttaa etten ostanut kaikkia neljää saatavilla olevaa sävyä. Katsotaan josko ne tulee sitten vielä täältä hankittua... Nämä ovat siis tällaisia "haalistettuja" neoneja, tosin mun silmissä tuo pinkki (Tropink) ei kyllä ole kovinkaan neon, mutta ihan kiva se silti on :) Persikkalakka (Sun Flare) on taas silkkaa rakkautta ja parempi esittely siitä löytyy täältä.


Rimmeliltä ostin kaksi lakkaa. Tuo vasemman puoleinen lakka on sellainen, jota olin jo aikaisemmin pöyritellyt käsissäni, mutta jättänyt jostain syystä ostamatta. Nyt tuli se sitten hankittua, kiitos jälleen halpojen hintojen. Lakka on siis Rita Ora -kokoelmaan kuuluva vaalea sininen hienolla shimmerillä. Kantaa nimeä Breakfast In Bead. Parempi esittely täällä. Oikean puolimmainen lakka taas on hyvin vaalea harmaanvioletti, nimeltään Mary Mary Quite Contrary. Lakka on creme, en ole vielä testannut sen peittävyyttä, mutta uskoisin oleva ok.


Nämä lakat lähtivät mukaan silkasta kokeilunhalusta. Tällä Cabriella Salvete -merkillä (nevöhööd) oli tosi paljon erilaisia tekstuurilakkoja, glittereitä, ym. peruslakkojen lisäksi. Ja tietenkään ei maksanut juuri mitään. Koska mulla ei ole vielä yhtään vihreää glitterlakkaa, valitsin hyllystä tuon vasemmanpuoleisen Foresta (07) -nimisen tapauksen. Lakassa on vihreitä ja hopeita (holo) erikokoisia pyöreitä glitterhippuja, sekä neliskulmaisia isompia hologlittereitä. Tätä lakkaa en ole vielä testannut. Tuo toinen lakka on hiekkalakka, jossa mukana sen perus "hiekkapohjan" lisäksi isompaa glitteriä. Lakan väri on kaunis persikka ja olen sitä käyttänyt himpun verran täällä. Koko kynteen en ole tuota vielä testannut, peittää varmaankin kolmella kerroksella, oli melko ohutta, joskin nopeasti kuivuvaa tavaraa.

Sellaisia lakkaostoksia. Ostin toki myös muuta kosmetiikkaa ja kynsiin liittyen tuli hankittua pari erilaista öljyä, mutta niissä nyt ei ollut paljoakaan esittelemistä, joten jätin kuvaamatta. Olen kuitenkin kaikin puolin hyvin tyytyväinen ostoksiini. Jospa seuraavaksi saisin kuvattua Lissabonin lakkaostoksia :)

Pidemmittä puheitta, mitä mieltä mun lakkalöydöistä? :)

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia, varsinkin nuo Starsit ku outo merkki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on Gabriella Salvete -merkkisiä ja näköjään italialainen pulju :)

      Poista