perjantai 27. kesäkuuta 2014

Mavala Spring Romance: Magic

Ostin keväällä Mavalan Spring Romance -kevätkokoelmasta persikkaisen Magic -nimeä kantavan lakan. Harvoin tulee Mavalaa ostettua ja tämäkin oli puhdas heräteostos kauppareissulla. Tämä vain näytti niin söpöltä siellä hyllyssä, että päätin unohtaa merkin jumittuvat korkit ja ottaa riskin, josko pullon saisi auki vielä kuukauden päästäkin. Äitini on itseasiassa ostanut mulle pari vuotta sitten yhden pinkin Mavalan ja korkki aukeaa edelleen mainiosti. Poikkeus vahvistaa säännön vaimitenkäsemeni.


Lakka on väriltään kaunis persikka sisältäen hyvin hienojakoista shimmeriä. Tosi nätti sävy ja shimmer tekee siitä kivan hohtavan. Nämä persikkalakat on kyllä mun mieleeni. Toisaaltahan tuo on aika tylsä väri, joten luulisi mun kirkkaiden lakkojen ystävänä haukottelevan tällaisille. Mä taidan siis olla hyvin kaikkiruokainen, mitä lakkojen väreihin tulee. Kyllä on ajat muuttunut. Ennenhän mun kynsillä nähtiin vain punaista ja... punaista.

Lakka jäi hieman epätasaiseksi kahden kerroksen jälkeen, joten laitoin vielä kolmannen. Tämä on kuitenkin ihan hyvin käyttäytyvä lakka ja muistaakseni viime kerralla selvisin kahdella kerroksella.


Halusin vaihtelua myös koristeiden suhteen, olen viime aikoina käyttänyt aika paljon niittejä ja strasseja kynsillä, joten nyt teki mieli laittaa jotain muuta. Valitsin koristeiksi Mimaxilta hiljattain tilaamani siirtokuvat. Ajattelin niiden sopivan hyvin tällaisen herkemmän värin kanssa ja niinhän ne sopikin. Lisäsin vielä vähän Lavalin hopeaa glitterlakkaa keskisormiin ja pikkurilleihin. Vielä teki mieli jotakin lisätä, mutta päätin lopettaa kerrankin ajoissa :D
Kärkikulumaa näihin kyllä tuli valitettavan nopeasti. Lakkasin kynnet alkuillasta ja jo aamulla huomasin pientä kulumaa. Nämä kuvat on otettu yhden työpäivän jälkeen. Sinänsä mun työ ei ole kynsiä rasittavaa, mutta toki tietokoneella näpyttely alkaa nopeasti näkymään kynsien kärjissä.


Kynsillä:
  • Trind Nail Repair
  • Mavala Magic
  • Laval Silver Glitter
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka
  • mustia siirtokuvia

Kyllä vai ei hemppikselle?

4 kommenttia: