tiistai 10. kesäkuuta 2014

Voihan sössö!

Eli Sechestä kysymys. Itseasiassa Seche Restoresta, joka on siis Seche Vite dry fast top coatin ohennin. Kaikki Seche Viteä käyttäneet tietävät, kuinka se alkaa paksuuntua siitä hetkestä lähtien, kun pullon avaa. Ei aikaakaan, kun lakka on jo venyvää jankkia, jonka kanssa työskentelyä ei voi kovin mukavaksi kutsua. No, onneksi merkillä on thinneri, jolla lakan saa taas juoksevaksi ja helposti käytettäväksi.

Kirjoitan aiheesta, koska törmäsin taannoin erikoiseen erään Seche Restorea. Kävin ostamassa Kicksistä pullon tuota ohentajaa, tilanne Seche Viten kanssa alkoi olla akuutti. Kotona kuitenkin huomasin, että tavaraa on pullossa jäljellä enää alle puolet. Tarkistin onko pullo päässyt vuotamaan, mutta ei, muovipussissa ei ollut mitään sotkua.

 

Parin päivän päästä menin viemään vajaan pullon takaisin Kikcsiin. Myyjä ihmetteli hetken ja varmaankin arveli, että pullo on päässyt mulla vuotamaan. Menimme kuitenkin katsomaan Seche-hyllylle muita pulloja ja kappas, sama tilanne muissakin! Joissain ainetta oli enemmän ja joissain vähemmän, mutta vain yksi pullo oli täynnä. Kun aloimme tutkimaan asiaa tarkemmin, huomasimme, että kaikissa vajaissa pulloissa oli sama eränumero ja tässä yhdessä täydessä pullossa oli eri numerosarja. Sain sen sitten mukaani ja muut pullot, joita oli useita, jouduttiin luonnollisesti ottamaan pois myynnistä. Myyjä mainitsi, että kukaan muu ei ole vielä tullut palauttamaan kyseistä tuotetta, joten tässä tarinan pointti: jos omistat Seche Restorea, joka ei toimi niinkuin pitäisi, tai vaikkapa tuntuu tyhjenevän itsestään, kyseessä on jollain tapaa viallinen erä. Ymmärsin myyjän puheista, että pullot olisivat mahdollisesti saapuessaan liikkeeseen ollut vielä täysiä, sillä hän puhui pilaantuneesta erästä. Kukapa tietää, mulla on nyt uusi thinneri, hae sinäkin, jos olet tällaisen lurjuksen käsiisi saanut.

Eipä mulla muuta tänään, kuvituksena rankis ajalta tuntematon, käytettyjä lakkojakaan en enää muista. Päällä kuitenkin Sössöä! ;)

2 kommenttia: